Uutiset

Suomalaisten Turkin-matkailu reippaassa kasvussa – liiran syöksy hyödyttää turisteja

Turkin liiran alamäki on lisännyt Turkin vetovoimaa matkailukohteena, sillä valuuttakurssin romahdus on tehnyt maasta aiempaa edullisemman ulkomaisille turisteille. Suomalaisten Turkin-matkailu on ollut tänä vuonna reippaassa kasvussa, matkatoimistoista kerrotaan.

– Matkoja on tänä vuonna myyty tuplasti viime kesään verrattuna, kertoo Tjäreborgin Suomen-johtaja Anu Niemelä.

Niemelä ei osaa arvioida, kuinka suuri osa kasvusta johtuu liiran halpenemisesta.

Turkin-matkoihin erikoistuneen Deturin toimitusjohtaja Mehmet Ahishali kertoo, että suomalaisten Turkin-matkailu on kasvanut useita vuosia peräjälkeen.

– Turkin liiran alamäki voi lisätä entisestään kiinnostusta lomailla Turkissa.

Niemelän ja Ahishalin mukaan Turkki on hinta–laatu-suhteeltaan lomakohteiden kärjessä. Turkki on suomalaisten toiseksi suosituin matkakohde Kreikan jälkeen.

Niemelä suosittelee, että turistit tarkkailisivat kurssivaihteluja paikan päällä ja huomioisivat äkillisten kurssimuutosten mahdollisuuden valuuttaa vaihtaessaan.

Turkin liira on halventunut tänä vuonna yli 40 prosenttia suhteessa dollariin. Lasku on jyrkentynyt viime viikkoina sen jälkeen, kun Yhdysvallat ilmoitti asettavansa Turkille uusia tuontitulleja.

Paikallisille asukkaille valuutan syöksykierre on myrkkyä, sillä se nostaa tuontituotteiden hintoja. Maan talouskriisi ja raju inflaatio ovat kiusanneet turkkilaisia jo pitkään.

Tuoreimpia artikkeleita