Uutiset

Suomeen KUTSUTTU

Biisissä on hyvä rytmi. Niinpä se kutsuu neljää mustaa miestä tanssilattialle. Parikymppiset nuorukaiset ovat turvapaikanhakijoita Somaliasta. Aika Nastolan vastaanottokeskuksessa on käynyt pitkäksi, ja he ovat lähteneet iltaviihteelle.

Nuorilla on hauskaa – mutta miksi paikalliset osoittelevat heitä ja hekottavat?

– Kun saavuimme takaisin vastaanottokeskukseen, ihmettelimme asiaa työntekijöille. Hekin alkoivat nauraa, muistelee Wali Hashi, yksi tanssijoista.

Kappale oli listaykkönen, Hausmyllyn Se mustamies, jonka kertosäe oli lainattu Kake Singersin hitistä Me halutaan olla neekereitä.

Tilannekomiikka ja huumori on auttanut Hashia 25 Suomen-vuoden aikana monet kerrat. Hänen lapsuudessaan Somaliassa huumoriin oli harvoin aihetta.

Wali Hashi oli vanhin perheensä kuudesta lapsesta.

– Asuimme Keski-Somaliassa Dhusamareb-nimisessä pienessä kaupungissa. Se on vähän kuin Kajaani, Hashi vertaa.

– Isällä oli useita vaimoja, eikä hän ollut läsnä elämässämme. Käytännössä äitini oli yksinhuoltaja.

Vanhimmalle pojalle tämä tarkoitti aikamoista vastuuta. Kun Hashi oli 9-vuotias, hänet lähetettiin töihin kengänkiillottajaksi kaupungille. Saamillaan rahoilla hän toimitti perheelle maissia ja sokeria.

– Olin katulapsi, ja minulla oli aina nälkä, kertoo Hashi kovasta lapsuudestaan.

Kun Hashi oli 14-vuotias, hän pääsi töihin enonsa puusepänyritykseen Mogadishuun, 500 kilometrin päähän syntymäkaupungistaan.

Muutaman vuoden jälkeen tuli uusia ongelmia: Somaliassa oli alkamassa sisällissota. Jokaisen nuoren miehen tuli valita, aikooko taistella hallituksen vai sissien puolella.

– Perheet keräsivät rahaa saadakseen pojat turvaan. Saan kiittää enoa paljosta, sillä hän maksoi minun ja toisen sukulaispojan matkat.

1990-luvun alussa ei ollut salakuljettajia, vaan ulkomaille piti lähteä omatoimisesti. Lento Mogadishusta Moskovaan maksoi 500 dollaria, ja matkaan lähti kolmekymmentä 16–20-vuotiasta nuorta miestä.

Joukko saapui Vaalimaan rajalle junan kyydissä. Miesten tarkoituksensa oli jatkaa Suomesta Ruotsiin anomaan turvapaikkaa.

– Rajavartija tuli pyytämään passeja ja viisumeita. Kerroimme asiamme, ja silloin tämä nainen sanoi, että kyllähän me voisimme hakea turvapaikkaa Suomestakin. Minut on siis suorastaan kutsuttu Suomeen, Hashi naurahtaa.

Tulijat vietiin Nastolan vastaanottokeskukseen lähelle Lahtea. Ennen heitä Suomeen oli saapunut vain muutamia somaleita. Eksoottiset uudet asukkaat otettiin lämpimästi vastaan.

– Kohta meitä olikin Suomessa jo 300, ja somalista tuli kirosana. Vastaanottokeskukseen ammuttiin, meitä kohti heitettiin kiviä, ja joku yritti ajaa autolla päälle. Tilanne on nyt monin tavoin samanlainen kuin silloin.

Wali Hashin mukaan pakoon lähtevä saattaa ajatella vielä palaavansa kotiin.

– Sitten näet televisiosta, että kotiseutusi tuhoutuu silmiesi edessä. Tajuat, ettet enää näe kotikatua, haista tuttuja tuoksuja, et tapaa ihmisiä, joiden kanssa lapsena pelasit jalkapalloa. Se on pahin prosessi, minkä ihminen voi käydä läpi.

Samaan aikaan saapuneista somalinuorukaisista useimmat päätyivät Helsingin seudulle, mutta Hashi matkasi Turkuun. Oli aika käydä kouluja, joihin Somaliassa ei ollut mahdollisuuksia.

Hashi valmistui teknillisestä ammattioppilaitoksesta puusepäksi lamavuonna 1994.

– Hain yhtätoista työpaikkaa, ja vain kahdessa edes katsottiin papereita. Joskus sanottiin suoraan, ettei meille oteta somaleita.

Hän sanoo kokeneensa vuosien aikana monenlaista rasismia, mutta tämä on ollut ehdottomasti kaikkein loukkaavinta.

– Se myös antoi voimia, ja päätin, että minun on pakko saada töitä. Olin aina ihaillut BBC:n ja CNN:n kirjeenvaihtajia, jotka kertovat maailman tapahtumista. Lähdin opiskelemaan Paasikivi-opiston viestintälinjalle, Hashi kertoo.

Sen jälkeen hän on tehnyt töitä vapaana toimittajana lehtiin ja televisioon. Hän on toiminut myös vartijana ja SPR:n vapaaehtoistyöntekijänä.

Nykyään Hashilla on oma tuotantoyhtiö. Viime vuosina hän on tehnyt yli 40 tv-dokumenttia rankoista aiheista, kuten kunniaväkivallasta. Pahoihin asioihin tarttuminen ei ole aina ollut muille maahanmuuttajille mieleen, ja häntä on syytetty rasismin lietsonnasta.

– Toimittajan tehtävä on kertoa, miten asiat ovat.

Hashi tunnetaan myös televisiojuontajana. Viimeksi lokakuun alussa hän juonsi Yleisradion A2-pakolaisiltaa.

Parhaillaan Hashi kuvaa sarjaa pohjoismaisista maahanmuuttajista, jotka ovat palanneet jälleenrakentamaan lähtömaitaan. Sarja esitetään Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ensi vuonna. Kuvaukset ovat vieneet Hashia jo Chileen, Vietnamiin ja Somaliaan, josta mukana on Norjassa pakolaisena ollut Mohamed Osman Jawar.

– Hän on nykyään Somalian parlamentin puhemies. Jawar on vienyt pohjoismaista politiikan kulttuuria Somaliaan, ja mielestäni tämä on kehitysyhteistyötä parhaimmillaan. Se on myös paras keino estää pakolaisuutta, Hashi toteaa.

Miljoona somalialaista on lähtenyt muihin maihin ja toinen miljoona kuollut sotiin, nälkään ja tauteihin. Maassa on paljon traumatisoituneita ihmisiä, joilla on mielenterveysongelmia. Hashi sanoo, että Somaliassa opetellaan nyt perusasioita.

– Hallitus toimii, ja maassa on poliisi ja armeija. Rikollisuutta ja korruptiota on kuitenkin paljon.

Wali Hashin perhe on sittemmin lähtenyt Somaliasta. Äiti asuu Turussa, samoin kolme sisarta. Veljistä toinen asuu Tanskassa, toinen Englannissa.
Facebookin kautta löytyy jatkuvasti tuttuja eri puolilta maailmaa.

– Hollannista löysin lapsuudenystäväni, jonka kanssa pelasin jalkapalloa.

Hashi käy Somaliassa neljä kertaa vuodessa.

– Koulutan paikallisia toimittajia perustaidoissa ja journalismin etiikassa. Sananvapaus ei voi toteutua, jos ihmiset eivät tiedä, miten työtä pitäisi tehdä. Viestintä- ja kehityssäätiön projektiin on ottanut osaa yli 300 toimittajaa, joista puolet on naisia.

Joillakin matkoilla Hashin lapset ovat olleet mukana. Hänellä on somalialaissyntyisen ex-vaimonsa kanssa kolme lasta, 17- ja 16-vuotiaat pojat sekä 14-vuotias tyttö.
Perhe majoittuu aina tuttavien luona. Lapset ovat nähneet maan arkea.

– Jokainen lapsi on reagoinut omalla tavallaan. Siinä missä yksi on innostunut uudesta kulttuurista, toinen ihmettelee hämmentyneenä afrikkalaisten suurta määrää, Hashi hymähtää.

Vuosikymmen sitten maltilliset islamistit hallitsivat hetken Somaliaa, ja Wali Hashi ehti ostaa talon Mogadishusta.

– Siinä on kuusi huonetta. Nykyään talossa asuu kaukaisia sukulaisiani, yksi perhe kussakin huoneessa.

Sijoitusasunto siis?

– Ei ollenkaan, eivät he maksa vuokraa. Somaliassa sosiaaliturva kuuluu perheelle ja sukulaisille. Kaikki isäni lapset ovat perhettäni, samoin esimerkiksi tätieni lapset ovat sisariani ja veljiäni.
Yhteensä perhettä on toistasataa henkeä, ja yhteydenpito on erittäin vilkasta.

– Keskinäinen puheemme on aika suoraviivaista. Somali voi tokaista toiselle vaikkapa, että ”hei, sinä isokokoinen” tai ”mitä klenkkajalka”, eikä kukaan loukkaannu.

Reissuillaan Hashi huomaa usein olevansa hyvin suomalaistunut.

– Somaliassa bussissa viereeni istui vanha mies, joka alkoi kysellä: Mistä tulet? Onko sinulla vaimoja ja lapsia? Oletko töissä? Paljonko saat palkkaa? Silloin ärsyynnyin ja sanoin, että nämä ovat yksityisasioita eivätkä kuulu sinulle.

Kaikkein suomalaisin paikka on epäilemättä sauna, ja sitä Hashi rakastaa. Saunaan hän tutustui jo ensimmäisenä Suomen-talvenaan.

– Tyttöystävällä oli taloyhtiön saunavuoro perjantaisin kello kuusi, ja kerran menin yksin saunomaan. Kun avasin löylyhuoneen oven, lauteilla istui naapurin 70-vuotias rouva, joka huusi: ”Don’t kill me!”

– Vaikea sanoa, kumpi meistä oli järkyttyneempi. Tapaus opetti, mikä ero on merkattavalla saunavuorolla ja vakiovuorolla. En myöskään enää luule, että pikkujoulu on uskonnollinen juhla.

Asiasanat