fbpx
Uutiset

Suomeen saapuvien venäläisten määrä kasvoi kaakkoisrajalla – osalla raja-asemista on ollut jonoa

Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan keskiviikkona julistettu liikekannallepano on näkynyt rajanylittäjien määrässä, mutta tilanne ei ole poikkeuksellinen.
Suomeen saapuvien venäläisten määrä on kasvanut kaakkoisrajalla. Tämä kuva on Nuijamaan rajanylityspisteeltä. Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva

Suomeen Venäjältä saapuvien venäläisten määrä kasvoi torstaina viikon takaisesta, kertoivat Kaakkois-Suomen rajavartioston tilastot perjantaina.

Torstaina Suomeen saapui Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta 5 959 Venäjän kansalaista. Viime viikon torstaina määrä oli 2 874. Rajavartiosto julkaisi luvut Twitterissä.

– Määrä on lisääntynyt sen jälkeen, kun (Venäjän) liikekannallepano julistettiin, mutta ei mitenkään merkittävässä määrin vielä toistaiseksi, kenttäjohtaja Mikko Hämäläinen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoi STT:lle perjantaina.

Kaakkoisrajan kautta on ylipäätään saapunut edellisviikkoja enemmän ihmisiä Suomeen.

Jonoja muodostui yön ja aamun aikana Nuijamaan ja etenkin Vaalimaan ylityspaikoilla. Rajavartiosto kertoi perjantaina aamulla Twitterissä, että Vaalimaan rajanylitysasemalle oli kertynyt noin puolen kilometrin jono.

Rajavartiolaitoksen esikunnasta kerrottiin perjantai-iltapäivällä, että Kaakkois-Suomen rajavartiostosta aamulla saatu tilannekuva piti edelleen paikkansa.

Viikonloppu näyttää, kuinka tilanne kehittyy

Liikenne Suomen ja Venäjän rajalla on vilkastunut sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti keskiviikkona osittaisesta liikekannallepanosta.

Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan alueen rajanylityspaikoilla tilastoitiin torstaina yhteensä 7 003 maahantuloa. Keskiviikkona maahantuloja oli 8 755 kappaletta. Viikko sitten torstaina luku oli 3 700.

Aiempina viikkoina luvut ovat Hämäläisen mukaan olleet “neljän- ja seitsemäntuhannen haarukassa”. Hänen mukaansa tämänhetkinen tilanne ei ole poikkeuksellinen, vaikka rajanylittäjien määrä onkin lisääntymässä.

– Mutta kun vertaa vastaaviin tilastoihin ennen pandemia-aikaa, niin tilanne on koko lailla normaali, Hämäläinen sanoi.

Raja-asemilla on yleensä vilkkainta viikonloppuisin.

– Nyt viikonloppuna tietysti aika näyttää, kuinka tilanne kehittyy.

Menot