Uutiset

Suomelle vain voittoja Pietarissa

Jääkiekko Suomi–Tanska 5–1

Pietari

Ei helposti, mutta silti tyylikkäästi. Suomi kukisti puolivälierässään Tanskan maalein 5–1 (1–0, 2–1, 2–0).

Moskovan viikonlopun mitaliottelut huipentavat Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-matkan.

Pietarissa Leijonat oli voittamaton. Se jatkaa lauantain välierissä kahdeksan ottelun voittoputkessa.

Tulos ei kerro koko totuutta ottelusta. Suomi ei päässyt nimittäin helpolla. Leijonat tarvitsi Mikko Koskisen hyviä torjuntoja ja jälleen uhrautuvaa puolustuspelaamista.

– Tämä puolivälierä on aina vaikea ottelu. Eikä ollut nytkään helppoa. Tanskalla ei ollut kuin voitettavaa tässä ottelussa. Tanskalta ei mitään pois, mutta onhan Suomi selvästi suurempi jääkiekkomaa kuin se. Asetelmaltaan peli oli haastava. Sitten kun peli lähtee rullaamaan, kukaan ei mieti enää mitään asetelmia, selvitti Leijonien kapteeni Mikko Koivu.

Koivun (0+2) johtama kentällinen oli ratkaisevassa roolissa. Mikael Granlund teki tärkeän avausmaalin ja sinetöi loppunumerot. Vain 19 sekuntia aikaisemmin Jussi Jokinen oli iskenyt tyhjiin pelin lopullisen niitin.

Kolmannessa erässä Koivun johtama viisikko pelasi Tanskan ykkösvitjaa vastaan ja tylsytti kolmikon Nikolaj Ehlers–Lars Eller–Jannik Hansen.

Patrik Laineen kauden 50:s virallisessa ottelussa tehty maali taisi silti olla Leijonien tärkein osuma. Se vei Suomen 3–1 johtoon reilu minuutti ennen erätaukoa. Puolustaja Juuso Hietanen alusti Laineen kisojen seitsemännen maalin.

– Hietanen nousi ja minä jäin ylös. Vastustajan puolustaja taisi yrittää blokata vähän tyhmästi. Aikaa oli yllättävän paljon. Ehdin lataan ja vähän katselemaan. Siellä ei ollut pieni reikä vaan iso aukko, Laine kertasi maaliaan.

Jani Lajunen pelasi Laineen ketjun sentterinä, kun Aleksander Barkov oli sairaslistalla. Lajunen korvasi Floridan nuoren tähtihyökkääjän kiitettävästi, vaikka on tietysti täysin erilainen pelaaja.

Ketju voitti maalipaikat 6–0.

– Se on hyvä suhde. Hyvä, ettei omiin tullut paikkoja, vaikka testi ei nyt ollut varmaan maailman kovin.

Jarno Koskiranta teki Suomen toisen maalin toisen erän alkuun.

Leijonat pelasi ottelun kuudella puolustajalla, kun Lasse Kukkonen ei pystynyt pelaamaan. Työn sankariksi voi nimetä Juuso Hietasen, joka pelasi Suomen joukkueesta selvästi eniten. Hietasen peliaika oli muhkea 24.26.

– Peliaikaa tuli, kun mentiin kolmella parilla. Tuntui hyvältä, oikeastaan todella hyvältä, Hietanen arvioi urakkaansa.

Hänen mielestään Tanska ei päästänyt Leijonia helpolla.

– Se puolusti tiiviisti ja yritti iskeä nopeasti vastaan. Me emme tehneet asioita ihan niin kuin piti. Silti tyylikäs voitto.

Suomen joukkue matkustaa Moskovaan aamujunalla. Seuraava pelipaikka on Hietaselle hyvinkin tuttu, se on hänen joukkueensa Moskovan Dynamon kotiareena.

– Todennäköisesti kiekko pomppii siellä niin kuin täälläkin. Tarkkana on oltava, kun jää vähän pehmenee.

Matkustaminen ei ole Hietasen mielestä minkäänlainen päänsärky joukkueelle.

– Ei se mitään vaikuta. Kaikki tässä joukkueessa ovat tottuneet matkustamaan, hän tuumi.

Asiasanat