Uutiset

Suomen ensimmäinen salibandyn ulkoilmaturnaus Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan torilla järjestetään ensi kesänä Suomen ensimmäinen salibandyn ulkoilmaturnaus. Heinäkuun puolessa välissä pidettävään turnaukseen odotetaan 36 joukkuetta eli noin 500 pelaajaa.

-Salibandyn ulkoturnaus on puuttunut Suomesta. Lähin vastaava turnaus järjestetään Båstadissa Ruotsissa, ja se on jo käsite salibandypiireissä. Peli vaatii ulkona hieman normaalista poikkeavan alustan, mutta olimme valmiita panostamaan siihen, kertoo Antti Kilappa, yksi tapahtuman järjestäjistä.

Kilappa kertoo myös, että heille oli helppoa ryhtyä suunnittelemaan tapahtumaa Hämeenlinnaan, koska HämeEvent ja Hämeen Matkailu olivat aktiivisia ja pystyivät auttamaan tapahtuman suunnittelussa ja toteuttamisessa merkittävästi.

Turnaukseen on ilmoittautunut jo muun muassa kaksi joukkuetta Pietarista ja useita muita tunnettuja salibandy- ja muita urheilunimiä, kuten Amin Asikainen joukkueineen.

Ulkoturnauksen lisäksi Hämeenlinnassa on tarkoitus järjestää joulun välipäivinä iso junioriturnaus, johon odotetaan 64 joukkuetta.

Junioriseurat eivät tiedä mitään

RURU-juniorisalibandyn puheenjohtaja Veli-Pekka Kulmala ihmettelee varsinkin junioreille tarkoitettua turnausta. Ruruun tai toiseen kantakaupungin isoon junioriseuraan Trackersiin järjestelyistä ei ole oltu kertakaan yhteydessä.

-Saimme kuulla tästä puskaradion kautta. Kesän turnaus on ihan ookoo, sillä se on tarkoitettu aikuisille, mutta junioriturnauksen järjestäminen ilman meitä ei ole helppoa. Tällainen ulostulo on aika kyseenalaista. Ruru ja Trackers tunnetaan kyllä salibandymaailmassa, mutta meihin ei ole otettu kertaakaan yhteyttä, Kulmala ihmettelee. (HäSa)