Uutiset

Suomen golfgaala palkitsi Mikko Ilosen

Golfin Euroopan-kiertueella menestynyt Mikko Ilonen sai odotetusti Vuoden urheiluteko -palkinnon Suomen Golfliiton palkitsemistilaisuudessa torstaina Helsingissä. Ilonen palkittiin ensimmäistä kertaa järjestetyssä Golfgaala-illassa.

Ilosen palkinnon pokkasi miehen valmentaja Timo Rauhala, sillä golfmestari itse lomailee perheensä kanssa parhaillaan Thaimaassa. Golfgaalan juhlaväki sai Ilosen terveiset videon välityksellä.

– Minulla on ollut loistava vuosi, joten on hienoa, että sitä arvostetaan myös siellä Suomessa, Ilonen kiitteli.

Kahden osakilpailuvoiton lisäksi Ilonen oli kerran toinen Euroopan-kiertueella sekä sijoittui seitsemänneksi PGA Championshipissä. Hän oli Euroopan kiertueen Race to Dubai-listalla 18. Maailmanlistalla Ilonen on tällä hetkellä sijalla 44.

Suomalaisgolffarit niittivät päättyneellä kaudella menestystä myös amatööriviheriöillä. Naisten joukkue ylsi EM-hopealle Sloveniassa ja palkittiin Vuoden golfteko -palkinnolla. Joukkueessa pelasivat Matilda Castren, Sanna Nuutinen, Emily Penttilä, Marika Voss, Oona Vartiainen ja Karina Kukkonen.

Pickala Golf kahmi palkintoja

Vuoden golfseura on puolestaan Pickala Golf, joka vahvuus korostui erityisesti aikuisliikunnassa sekä kilpa- ja huippu-urheilussa. Seuran jäsenmäärä on kehittynyt hyvin ja seuratoiminta on ollut aktiivista. Pickala voitti myös vuoden kilpaseuratittelin jo neljännen kerran peräkkäin. Seura sai lisäksi Naisystävällisin golfyhteisö -palkinnon.

Golfgaalan sykähdyttävin hetki oli golfarkkitehti Pekka Sivulan palkitseminen. Elämänura-palkinnon saanut Aura Golfin veteraani sai raikuvat suosionositukset juhlakansalta.

Golfgaalan järjestelyistä vastasi Golfliitto yhdessä golfjohtajien yhdistyksen FGMA:n ja golfkenttien yhdistyksen SGKY:n kanssa. (HäSa)

Asiasanat