fbpx

Suomen Jääkiekkoliitto on epäiltyjen listalla

 

Leijonat päättyi kotikisoissa neljänneksi. Pidän sijoitusta varsin hyvänä. Marginaalit tuolla tasolla ovat erittäin pienet. Suomen joukkue oli jo hätää kärsimässä puolivälierässä USA:n kanssa, mutta kapteeni Mikko Koivun johdolla Leijonat onnistui kääntämään ottelun nimiinsä aivan pelin lopussa. USA:n nuorista pelaajista koottu joukkue oli yksi kovimpia, ellei peräti kovin joukkue MM-kisoissa, jonka Yhdysvallat on koskaan omista riveistään kasannut. Taitavat ja liikkuvat pelaajat kera tarkan pelisuunnitelman tekivät USA:sta hurjan joukkueen.
 
Suomen tie turnauksessa nousi pystyyn kovaa Venäjää vastaan. Mutta tuossakin pelissä Leijonilla oli saumansa. Jukka Jalosen ryhmä voitti pelin maalipaikat tasaviisikoin, mutta venäläisten viimeistelyvoima oli ottelussa aivan eri luokassa. Pintaan nousikin, ja ihan syystä, jälleen kerran suomalaisen jääkiekkoilun kestopuheenaihe eli maaliteon tehokkuus tai oikeammin siis tehottomuus.
 
Kaikkineen Leijonien turnaus oli pelillisesti nousujohteinen. Puolivälierässä, välierässä ja pronssipelissä (Tshekkiä vastaan) Leijonat hallitsi maineikkaalla Meidän Pelillä ottelujen kenttätapahtumia. Minulla oli kisojen ajan tilaisuus tarkastella Leijonien pelaamista sellaisella vallankumouksellisella Totalscouting-tietokoneohjelmalla, joka antoi arvokasta dataa pelien virtailusta ja kaikesta muusta mahdollisesta tarpeellisesta analysoitavasta aineksesta.
 
Alkusarjan USA-otteluun asti – siis peliin, jossa Leijonien turkki pöllysi kunnolla ja tappiollisesti – Jalosen joukkue oli pelannut vaihtelevat ja keskinkertaiset kisat. Jos vertaan Helsingin turnausta viime kevään Bratislavan turnaukseen, jossa Leijonat voitti maailmanmestaruuden, jälkimmäisissä kisoissa Suomen peliote oli täsmällisempi ja ottelusta seuraavaan koko ajan nousujohteisempi.
 
Olin tämän kevään kisojen aikana siinä määrin huolissani, että lanseerasin julkisuuteen käsitteen bykovlais-gustafssonilaisen syndrooman. Olin ihmeissäni siitä, että onko päävalmentaja Jukka Jalosen maha maailmanmestaruudesta niin täynnä, että hänelle on käymässä kuten Venäjän ja Ruotsin päävalmentajille Vjatseslav Bykoville ja Bengt-Åke Gustafssonille kävi tahoillaan, kun menestystä oli tullut ovista ja ikkunoista. No, kisojen lopun kehityskaari osoitti, että huoleni oli ollut ylimitoitettu. Mutta johtavana analyytikkona siitä näkemyksestäni en tingi, että turnauksen alussa Jalosen valmennus- ja johtamisote oli vuodentakaiseen verrattuna vaisumpi.
 
Kapanen, Mäenpää, Hietanen
 
Hämeenlinnan omat pojat Juuso Hietanen, Mikko Mäenpää ja Niko Kapanen pelasivat varsin hyvät kisat. Hietanen ja Mäenpää kohosivat hyökkäyssuuntaan Leijonien ykköspakkipariksi. Kapanen puolestaan kärsi mielestäni siitä, ettei Leijonat pysynyt kaiken aikaa pelisuunnitelmassaan. Se sekoitti Kapasen jääkiekkoaivoja, jotka ovat tunnetusti nerokkaat. Tosin yhden homman Kapanen näytti eteen valmennusjohdolla. Lopulta USA:n viheliäinen korkea trap-peli murrettiin puolivälierässä sellaisella nikokapasmaisella sentteriliikkeellä ja – tarjonnalla kaukalon keskustassa.
 
Jossain lausunnossaan Kapanen viittasikin siihen, ettei Leijonat ollut nyt yhtä tiivis nippu jäällä kuin viime kevään kisoissa. Olen Kapasen kanssa tismalleen samaa mieltä. Eikä kyse ollut edes siitä, että tänä vuonna turnauksen taso oli kaikkineen pelaajiston puolesta korkeampi kuin Slovakiassa.
 
Leijonat olisi voinut pelata läpi turnauksen ripauksen täsmällisempää Meidän Peliä, siitä ei ole kahta sanaa.
 
Ja jos Niko Kapasen maajoukkueura oli sitten tässä – siihen suuntaanhan hieman uumoillaan -, niin nostan lakkia hattulalaiselle ja totean, että kyseessä on eräs kaikkien aikojen parhaista Leijonasenttereistä, mitä tulee nimenomaan älykkääseen sentteripelaamiseen.
 
Lajin tila
 
Siitä olen harmissani, että suomalaisen jääkiekkoilun julkikuva ainakin jossain määrin ryvettyi kotikisoissa. Aivan liian kalliilla lipuilla ja lippujen hintaa koskeneella epämääräisellä selittelyllä Suomen Jääkiekkoliitto sahasi omaan oksaansa taas muutaman sentin lisää rakoa. Oksa ei vielä rysähtänyt alas, kiitos Leijonajoukkueen urheilullisesti kelvollisen suorituksen.
 
Jääkiekkoliiton tulee jatkossa olla erittäin tarkka sen suhteen, miten keskeisiä asioita lajin suhteen linjataan. Kaikkineen toimintaan tarvitaan reima annos lisää nöyryyttä. Suomalaiset eivät katso määräänsä kauemmin sitä, että yksi urheilutaho on liian kaikkivoipa ja ylimielinen toimissaan.
 
Ja siitä ei voi tinkiä yhtään, että MM-kisoista saavutettu taloudellinen voitto on suunnattava annettujen lupausten mukaisesti juniorijääkiekkoiluun tavalla tai toisella. Tätä rahanjakoa ja -kulkua tulen osaltani seuraamaan jääkiekkojournalismissani tarkalla silmällä ja terävällä kynällä. Enkä ole tässä suhteessa ainoa jääkiekkotoimittaja. Suomen Jääkiekkoliitto on nyt epäiltyjen listalla ja tarkkaan vahdittu urheiluinstituutio.
 

Menot