Uutiset

Suomen johtava tulvaennustaja muistaa vielä ensimmäisen epäonnistumisensa - nyt hän ennustaa sentilleen, milloin Kemijoen tulva on huipussaan

Vesi on noussut jo rantaväylille Rovaniemen keskustassa. Kemijoen tulvan huippua odotetaan vasta ensi viikon alkupäivinä. Kuva: Jussi Leinonen
Vesi on noussut jo rantaväylille Rovaniemen keskustassa. Kemijoen tulvan huippua odotetaan vasta ensi viikon alkupäivinä. Kuva: Jussi Leinonen

Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen on ennustanut tulvia pian 40 vuotta.

Jaksoon mahtuu pääasiassa tarkasti maaliin osuneita ennusteita, mutta joskus on mennyt myös pahasti pieleen

Sellainen tapahtui 1980-luvun alkuvuosina Kalajoella. Ennuste jäi mieleen senkin vuoksi, että uran ensimmäinen, edellisen vuoden tulvaennuste Kalajoen latvoilla sijaitsevalle Hautaperän tekojärvelle, meni täysin nappiin.

Sitten tuli seuraava vuosi ja Vehviläiseltä ennuste Kalajoen vedenkorkeudesta.

– Ensin kaikki taputtivat, mutta sitten tuli pieleen mennyt ennuste. Minulta ei sen jälkeen viiteen vuoteen kysytty ennustetta, Vehviläinen muistelee.

Ennuste meni pieleen Kalajoen vesistöalueelle osuneen 40 millimetrin rankkasateen vuoksi. Sellaista ei Syke ottanut huomioon tulvaennusteessaan. Kalajoen veden pinta nousi lyhyessä ajassa monta kymmentä senttiä, ja palaute oli rankkaa.

– Ei oikein osattu puolustautuakaan. Meidän ennuste sisälsi 10 millimetrin sateen, mutta sade tulikin suoraan tulvahuipun päälle, Vehviläinen muistelee.

Malli antaa tulvan tason sentilleen, sitä korjataan ”kokonaisnäkemyksellä”

Sittemmin ennusteet ovat menneet kohdilleen, ja Vehviläisestä on vuosien mittaan tullut paitsi johtava hydrologi Suomen ympäristökeskuksessa, myös keskeinen tulvaennusteiden tekijä. Hän tuntee mallinnuksen perin pohjin.

Niiden perusteella hän kertoo päivittäin Lapin pelastusviranomaisille, miten Kemijoen, Ounasjoen, Ivalonjoen tai Tornionjoen veden pinta nousee tai laskee – sentilleen.

Useita muuttujia sisältävä malli antaa tulvan korkeudelle tason sentin tarkkuudella.

Mallin antamaa lukua tosin harvoin käytetään ennusteena. Sitä korjataan tulvaennustajien omalla ”kokonaisnäkemyksellä”.

Vehviläinen sanoo, että joskus voidaan antaa haarukka, mihin suuntaan ennuste voi olla väärin.

Sade on tulvaennustajan pahin painajainen

Kaikkia tulvaan vaikuttavia tekijöitä ei kyetä mallintamaan, ja toisaalta ennusteen pohjana olevassa havaintoaineistossakin voi olla virheitä.

Joskus mittalaitteetkin jäävät tulvan alle ja antavat virheellisiä havaintoja.

– Malli ei koskaan kuvaa täydellisesti ympäristöä, sanoo Vehviläinen.

Bertel Vehviläisen uran alkupuolen pilasi sateen vuoksi pieleen mennyt ennuste. Sade onkin tulvaennustajan pahin painajainen. Se on suurempi riskin aiheuttaja kuin lämpötila.

– Jos tulee iso sade, se muuttaa ennusteen aivan toisenlaiseksi, sanoo Vehviläinen.

Esimerkiksi 20 millimetrin sade nyt Kemijoen tai Ounasjoen vesistöjen alueella olisi dramaattinen vaikutuksiltaan. Koska joka paikka on valmiiksi täynnä vettä, sade valuu suoraan jokiin ja nostaa tulvan korkeutta.

Lapin joet tulvivat nyt poikkeuksellisesti

Ennusteet Lapin jokien tulvista ovat nyt synkät. Tosin ne ovat viime päivinä hieman helpottaneet.

Kemijoen ennakoidaan tulvivan Rovaniemellä ja Ounasjoen Kittilässä niin, että vahinkoraja ylittyy, mikä tarkoittaa asuinrakennusten joutumista veden varaan.

Edellinen vahinkoja aiheuttanut tulva oli Rovaniemellä 1993. Nyt ennuste on, että mennään hieman yli tai jäädään hieman alle.

Kittilässä puolestaan vertailukohtana on vuoden 2005 tulvan taso, jonka pelätään nyt ylittyvän. Viisitoista vuotta sitten Kittilän kirkonkylän keskusta-alueella varusmiehet pelastivat vanhuksia veden varaan joutuneesta palvelutalosta.

Yllätyksen on tuottanut Ivalonjoki, jonka tulvimisesta arveltiin selvittävän säikähdyksellä. Viimeisen vuorokauden aikana veden pinta on kuitenkin noussut Ivalonjoessa poikkeuksellisen nopeasti.

– Sielläkin tulvan taso näyttää nousevan lähelle ennätystä, sanoo Vehviläinen.

Pelastusviranomaiset varautuneet, apuvoimia ja varusmiehet varalla

Tulvan huipun ennustetaan olevan viikonvaihteen tienoilla Kittilässä ja alkuviikolla Rovaniemellä.

Pelastusviranomaiset ovat varautuneet niin, että Lapin pelastuslaitoksen koko henkilöstö ja sopimuspalokunnat ovat ensi viikolla valmiudessa, kun tulvahuippu toteutuu.

Apuvoimiksi Lappiin tulee neljän Pohjois-Suomen pelastuslaitoksen yhteinen noin 25 henkilön Arctic Rescue Team -pelastusjoukkue kalustoineen.

Lisäksi Lapin pelastuslaitos on pyytänyt Jääkäriprikaatilta Sodankylästä kahta virka-apuosastoa tarvittaessa käyttöön.

– Oletus on, että tällä varautumisella pärjätään, sanoo Lapin pelastusjohtaja Markus Aarto.

Päivän lehti

3.7.2020