fbpx
Uutiset

Suomen U19-tytöt pelaavat lohkovoitosta Kaurialassa

Suomen maajoukkue on aloittanut mainiosti jalkapallon 19-vuotiaiden tyttöjen EM-karsinnat. Eerikkilän urheiluopistolla pelatuissa otteluissa Suomi on voittanut sekä Turkin että Liettuan ja päättää alkulohkonsa pelit kohtaamalla sunnuntaina Kaurialan kentällä kello 15 alkavassa ottelussa Puolan. Hämeenlinnan Jalkapalloseuran tyttöjalkapalloilijoiden emännöimässä EM-karsintaottelussa ratkaistaan myös lohkon voittoja.

Marianne Miettisen valmentama maajoukkue voitti tiistaina Turkin numeroin 1–0. Sinivalkoisten maalin teki HJK:n Kaisa Collin.

Jatkopaikkansa EM-karsinnoissa Suomi sinetöi torstaina rökittämällä Liettuan suurinumeroisesti 8–0. Joukkueen tehopelaaja oli Tampereen Ilveksen Heidi Kollanen, joka iski peräti viisi maalia.

Suomen pelit jatkuvat EM-jatkokarsinnoissa huhtikuussa. Lohkoarvonnat ovat marraskuussa. EM-lopputurnaus pelataan Slovakiassa heinäkuussa.

Maajoukkuevalmentaja Miettinen on tyytyväinen joukkueensa alkuun EM-karsinnoissa.

– Olemme jo nyt yltäneet tavoitteeseemme, eli kahden sakkiin ja jatkopaikkaan. Lohkovoitto on nyt sitten se seuraava etappi ja siitä taistellaan lujaa Hämeenlinnassa pelattavassa ottelussa, Miettinen lupaa.

Miettinen muistuttaa, että Suomen alkulohko on kovatasoinen.

– Tasainen joukkueemme on kuitenkin venynyt hienosti. Teimme paljon maaleja Liettuaa vastaan ja moni tyttö onnistui. Aika-ajoin kentällä nähtiin myös hyvää futista, Miettinen arvoi.

EM-karsintaottelun emännöinti on HJS:lle harvinaista herkkua. Mukana järjestelyissä on viitisenkymmentä tyttöjunioria ja aikuisiakin melkoinen joukko.

– Junnumme pääsevät näkemään, minkälaisia etappeja pelaajapolun päästä löytyy. Tytöt näkevät tasokkaan pelin ja toimivat muun muassa pelaajien saattajina, pallotyttöinä, lippujen kantajina ja myyntipisteissäkin apuna, kertoo HJS:n toiminnanjohtaja Ville Dahlman.

HJS:n riveissä on noin 300 tyttöjunioria. Nuorimmat ovat naperoikäisiä ja vanhimmat C14–15-ikäluokkien pelaajia.

Hämeenlinnassa saatetaan nähdä lähivuosina myös muita kansainvälisiä junioripelejä.

– Suomessa pelataan vuonna 2018 19-vuotiaiden poikien EM-lopputurnaus. Kisojen yksi pelipaikkakunta on vielä auki, ja Hämeenlinna on yksi ehdokaskaupunki. Sunnuntainen tyttöjen peli on hyvää harjoitusta siihen tapahtumaan, Dahlman pohtii. HäSa

Asiasanat

Menot