Uutiset

Suomessa protestoidaan äänestämällä

Perussuomalaisten tulo suurten puolueiden joukkoon aiheuttaa hämmennystä, jopa hätäännystä.

Yhä suurempi osa kansasta haluaa protestoida vanhaa valtaa vastaan. Vanha valta on yhtä kuin SDP, kokoomus ja keskusta. Kolmesta suuresta valuu protestiväkeä perussuomalaisiin. Lisäksi persujen äänilaariin sataa ennen äänestämättömien ääniä.

Unohdettu kansa haluaa näyttää pitkänenää entiselle menolle, jota leimaa puolue- ja vaalirahoituksen suhmurointi. Kyse on myös kyllästymisestä. Politiikan arkityö halutaan nähdä saamattomana byrokratiana, jossa pelataan vain omaan pussiin.

Nykyisessä poliittisessa protestissa on paljon hyvää. Se antaa vahvan viestin siitä, että nekin, jotka protestoivat, uskovat äänestämisen voimaan ja antavat täyden tukensa kansanvaltaiselle, edustukselliselle demokratiallemme.

Se on paljon se. Meillä ei monien muiden maiden tapaan protestoida kaduilla, vaihdeta äänestyslippua polttopulloon tai lähdetä äänestyspaikan sijaan kaduille hulinoimaan.

Jos käy vielä niin, että äänestysaktiivisuus kasvaa, voidaan ilmiötä pitää nimenomaan kansanvaltaisen järjestämän vahvuuden osoituksena.

Suomessa on moneen kertaan päivitelty, miten me olemme perin rauhallista kansaa. Mielenosoituksia on harvakseltaan, ja ne harvatkin tapaavat olla enemmän hauskanpitoa samanmielisten kanssa kuin vihan paatoksellista purkamista.

Järjestäytyneen yhteiskuntamme tunnuspiirteisiin kuuluu se, että erimielisyydet ratkaistaan sopimalla.

Koskaan ei päästä tilanteeseen, että kaikki sujuisi ilman konflikteja. Etenkin työmarkkinoilla ilmapiiri on viime aikoina huonontunut ja työtaistelut yleistyneet. Kiristyneen ilmapiirin taustalla on konsensushenkeen perustuneen kolmikantaisen sopimisen loppuminen työmarkkinoilla.

Tilalle on tullut liittokohtainen nokitus nimellispalkoista. Tiukoissakin väännöissä on toki lähdetty neuvottelupöydän kautta aina valtakunnansovittelijan pakeille asti.

Työtaistelut ovat olleet se äärimmäinen keino. Onneksi.

Sopimusyhteiskunta näyttää monien kansalaisten näkökulmasta perin harmaalta ja arkiselta. Komitea tai päätöksiä valmistelevä työryhmä ovat jo saaneet monen mielissä kirosanan luonteen.

Niihin liitetään byrokratia ja kabinettipolitikointi, vaikka kyse on sivistyneestä tavasta saada ratkaisut aikaan sopimalla.

Ihmiset ovat kuitenkin yhä malttamattomampia. Vaaditaan nopeasti päätöksiä ja neuvotteluhalukkuus nähdään usein päättämättömyydeksi ja valmisteluun vieminen vain päätösten vitkutteluksi.

Suomessa on yhä kaipuuta Kekkosen aikaan. Hän toimi ja päätti, monesti muita kuulematta. Demokraattiselle päätöksenteolle ja parlamentarismille ei juuri sijaa annettu. Nyt parlamentaarinen demokratia ja avoimuus ovat aivan eri arvossa kuin ennen.

Mutta ymmärretäänkö sitä? Tuskin.