Uutiset

Suomessa vahvistettiin perjantaina 29 uutta koronatartuntaa

Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 143 enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.
Korona-työnjakotaulukko Huslabin tiloissa Helsingissä. Arkistokuva. Kuva: Arttu Laitala
Korona-työnjakotaulukko Huslabin tiloissa Helsingissä. Arkistokuva. Kuva: Arttu Laitala

Suomessa raportoitiin perjantaina 29 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Päivittäin THL:n rekisteriin ilmoitetut tautitapaukset sijoittuvat raportointiviiveiden vuoksi todellisuudessa useammalle päivälle. Tänään ilmoitetut tapaukset on yhtä lukuun ottamatta todettu edeltävän kahden viikon aikana.

Sairaalahoidossa oli koronaviruksen takia perjantaina 11 ihmistä. Heistä kukaan ei ollut tehohoidossa.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemia ei perjantaina raportoitu.

Kahden viikon aikana raportoitu 317 tartuntaa

Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 317, kun edellisen vastaavan jakson tartuntamäärä oli 174.

Viimeisen viikon aikana tartuntoja on raportoitu 171, mikä on 25 enemmän kuin edellisellä viikolla.

THL:n tuoreimmalla seitsemän päivän seurantajaksolla (12.–18.8.) tartuntojen ilmaantuvuus nousi kuudella alueella verrattuna edelliseen seurantajaksoon. Eniten uusia tapauksia seurantajaksolla todettiin Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.

Koronavirustartuntoja on vahvistettu Suomessa yhteensä 7  871. Virukseen liittyviä kuolemia on tähän mennessä todettu yhteensä 334.

Altistuksia Helsingissä, Espoossa ja Turussa

Helsingin kaupungin päiväkodissa on asetettu koronavirusaltistuksen vuoksi karanteeniin yhdeksän lasta ja neljä henkilökunnan jäsentä.

Päiväkodissa olevien lasten perheille sekä henkilökunnalle on tiedotettu altistuksesta. Yksityisyyden suojan vuoksi päiväkodin nimeä ei kerrota julkisuuteen.

Espoossa Postipuun koulun yhden luokan oppilaat ja pienehkö määrä henkilökuntaa ovat altistuneet koronavirukselle ja heidät on asetettu kotikaranteeniin. Kaikkien koronavirukselle altistuneiden lasten vanhempiin on otettu henkilökohtaisesti yhteyttä.

Lisäksi Turun ammatti-instituutin Peltolan koulutalon opiskelijalla on todettu koronavirustartunta. Opiskelijan kanssa samassa ryhmässä olleet opiskelijat ja henkilökunta on siirretty etätöihin ja etäopiskeluun.

Asiasanat

Päivän lehti

28.9.2020

Fingerpori

comic