Kolumnit Uutiset

Suomettumisen leimaa raaputetaan esiin

Suomen asema EU:ssa ja rahaliitossa on vahva ja vakaa. Teemme myös yhteistyötä Naton kanssa ja meillä on kumppanuudesta sopimus.

Suomi ei ole kuitenkaan irti historiallisesta taustastaan, johon liitetään suomettuminen eli itäisen naapurin myötäily enemmän kuin oli tarpeen.

Ukrainan kriisin edetessä ulkopuoliset tarkkailijat asettavat maamme helposti luupin alle. Kohu nousikin heti, kun Suomi halusi lykätä uusien Venäjä-pakotteiden voimaantuloa. Pahemmaksi tilanne meni, kun ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) jätti EU:n ulkoministerivaliokunnan kokouksen pöytäkirjaan eriävän mielipiteen pakotteista.

Tuomiojan mukaan Suomi voisi yksin vastustaa uusien pakotteiden voimaansaattamista tulitauon jatkuessa ilman muiden tukea.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) voi toki vakuutella Suomen pysymistä tiukasti EU:n pakotelinjan takana.

Näin varmasti faktisesti on. Asiat eivät kuitenkaan aina välity ihmisten mieliin sellaisena kuin ne ovat, vaan miltä ne ulospäin näyttävät.

Episodin on arvioitu heikentävän Suomen kansainvälistä mainetta; pinnan alta raaputetaan suomettumisen leimaa esiin.

Ihan tuulesta temmattuja arviot eivät ole. Kynnys esimerkiksi siihen, että Suomi toimisi Ukrainan kriisissä jonkinlaisena rauhanvälittäjänä, nousi monta pykälää. Pitää muistaa sekin, että Suomi on pyrkinyt aktiivisesti hoitamaan kahdenvälisiä suhteita itänaapuriin aikana, jolloin muut maat ovat tällaisista yhteydenpidoista kieltäytyneet.

Suomi on aina pyrkinyt selviytymään ja välttämään eturistiriitoja. Se on merkinnyt usein omasta poliittisesta tahdosta tinkimistä.

Vuonna 1958 Suomeen koottiin K. A. Fagerholmin (sd.) kolmas hallitus. Se oli tavallaan sisäisen sovinnon koalitio, koska mukaan otettiin asevelisosialistit. Kokoonpano ei kuitenkaan vastannut lainkaan Kremlin toiveita.

Neuvostoliitto katkaisi kauppasuhteet ja Suomi antoi periksi. Seuraavassa hallituksessa näkyi vahvasti Kremlin tahto, kuten myös seuraavissa ja sitä seuraavissa.

Neljä vuotta myöhemmin Neuvostoliitto hajotti nootin voimalla Urho Kekkosen haastajaksi perustetun Honka-liiton. Se jälkeen Kekkosen valinnalle ei ollut esteitä.

EEC-sopimukselle taas haettiin idästä hyväksyntä tavalla, joka oli ahterinkääntö demokratialle. Vain Kekkonen kelpasi Kremlille takuumieheksi idänsuhteitten jatkumiselle, ja hänet valittiin presidentiksi poikkeuslailla perustuslain vastaisesti.

Tällaiset myönnytykset turvasivat idänkaupan sujumisen ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen.

Hintana oli sitten itsenäisen, demokraattisen päätöksenteon ontuminen ja suomettumisen leima, joka vieläkin kummittelee mielikuvissa.

Eikä ihan turhaan. Kuka uskoo, että Suomi liittyisi Natoon riippumatta siitä, miten Venäjä reagoi?