Uutiset

Suomi ei hyväksy EU:n yli 400 miljoonan tukileikkuria - saadaanko maatalouden paperisotaa vieläkään kitkettyä?

EU-komission perjantaina julkaisema esitys unionin yhteiseksi maatalouspolitiikaksi (cap) vuosille 2021-2027 nostattaa pelkoa suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuudesta.

Esimerkiksi europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) totesi olevansa hyvin huolestunut siitä, miten suomalainen ja eurooppalainen ruokaturvallisuus taataan.

Komission esitys sisältää listan uusia vaatimuksia samaan aikaan, kun tuet vähenisivät. Se leikkaisi yhteensä yli 400 miljoonaa euroa suomalaisen maatalouden ja maaseudun EU-rahoituksesta verrattuna nykykauteen.

Europarlamentin budjettivaliokuntaan kuuluvan Jäätteenmäen mielestä maatilojen jo valmiiksi tiukassa taloustilanteessa tällainen yhtälö ei toimi.

Viljelijäjärjestö MTK painottaa, että komission esityksen mukainen politiikka uhkaisi valuttaa hukkaan pitkään jatkuneen työn ympäristönsuojelun ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi sekä kotimaisen ruuan turvaamiseksi.

– Ellei maatalouden kannattavuus ole kestävällä tasolla, panostaminen ruuantuotannon vastuullisuuden parantamiseen käy mahdottomaksi, MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg tähdentää.

Maatalousministeri Jari Leppä (kesk.) on tyytyväinen siitä, että pohjoisten olosuhteiden huomioon ottaminen luonnonhaittakorvauksella ja tuotannon säilymistä Suomessa varmistavat tuotantoon sidotut tuet sisältyvät ehdotukseen.

Lepän ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Suomi ei kuitenkaan voi hyväksyä tukileikkauksia komission esittämässä mitassa.

Samaa painottaa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Harry Wallin (sd.). Hänen mukaansa kansallista tukea tuskin löytyisi korvaamaan koko EU:n aiheuttamaa lovea.

Kasvit pellossa talvellakin?

Komission esitys nostaisi tulevan tukijärjestelmän perusehdoiksi peltojen kasvipeitteisyyden talvella ja turvemaiden suojelun. Kasvipeitteisyys on ollut valinnaista ympäristökorvausta haettaessa, mutta komissio tekisi siitä ehdon tukien saannille.

Säädösten taustalla on tarve vähentää hiilidioksidipäästöjä ja pelloilta vesistöihin kulkeutuvaa ravinnekuormitusta.

Näiden tavoitteiden tarpeellisuutta tuskin kukaan kiistää.

Komission ehdotuksen arvostelijoiden mukaan kyse on kuitenkin myös siitä, että tavoitteisiin on tähdättävä erilaiset olosuhteet huomioon ottaen sekä siitä, ettei lapsi eli suomalainen ja eurooppalainen maatalous mene pesuveden eli ympäristönsuojeluvaatimusten mukana.

Runsas kasvimateriaalin jättäminen maan pintaan saattaa muun muassa suosia kasvitauteja erityisesti leutoina talvina ja lisätä torjunta-aineiden käyttöä.

Suomi aikoo hakea talven kasvipeitteisyyteen vähintään lievennystä, jos asia pysyy mukana komission papereissa.

Lisää sanktioita ja valvontaa

Pelkona on, että uudet vaatimukset tuovat lisää paperisotaa, valvontoja ja sanktioita tiloille, kun kehityksen luvattiin ennakolta kulkevan toiseen suuntaan.

MTK sivalsikin perjantaina, että ainoa yksinkertaistaminen koskee nyt EU-komission omaa työskentelyä.

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic