Uutiset

Suomi kuuluu teollisuusmaiden valioihin

Suomen valtion velkaa ja etenkin velkaantumisen vauhtia hirvitellään. Ekonomistien synkistä yksinpuheluista on saanut sen käsityksen, että Suomi roikkuu jo kuilun partaalla.

Yleiseen kielenkäyttöön on myös iskostunut sana kestävyysvaje. Sillä tarkoitetaan julkisen talouden tulojen ja menojen erotusta.

Arviot vajeen suuruudesta vaihtelevat kuuden ja kymmenen miljardin välillä.

Toki nuo ovat hirvittäviä summia, kun muistetaan, että valtiolle tuloverojen vuosituotto on kahdeksan miljardia.

Kestävyysvaje pitää kuroa jossain vaiheessa kiinni. Tulipalokiirettä ei kuitenkaan ole, eikä maailmanlopun tunnelmia pidä maalailla.

Vielä vähemmän meidän pitää puhua Kreikan tiellä olemisesta. Siitä kun syntyy täysin väärä kuva Suomen talouden kokonaistilanteesta.

Suomen velkaantumisvauhtia voi jotenkin verrata Kreikkaan, mutta siihen talouksien yhtäläisyydet sitten jäävätkin.

Suomi kuuluu OECD-maiden eli teollistuneiden valtioiden ehdottomiin valioihin julkisen taloutensa puolesta. Suomen valtionvelka on hieman runsaat 70 miljardia euroa. Mikä sekin on bruttokansantuotteeseen suhteutettuna vähän muihin teollisuusmaihin verraten.

Kun sitten verrataan nettovelkaa, eli vähennetään julkisista veloista velan vastapainona oleva varallisuus, nousee Suomi OECD:n tilastoissa kakkoseksi heti Norjan jälkeen.

Suomen julkisen talouden nettovarallisuus, eli velkojen ja varallisuuden erotus, on 50 prosenttia bruttokansantuotteesta. Edelle menee vain Norja öljyrahoineen.

Julkiseen sektoriimme laskettavissa eläkerahastoissa on 130 miljardia euroa ja valtio osakesalkun arvioksi lasketaan 20 miljardia. Lisäksi Suomella on finanssisijoituksia ja muuta omaisuutta.

Vuonomaan nettovarallisuus on 157 prosenttia bruttokansantuotteesta. Norjan ja Suomen lisäksi teollisuusmaista vain Ruotsi (16,8 prosenttia), Luxemburg (33,6 prosenttia) ja Etelä-Korea (28,8 prosenttia) ylittivät varallisuudellaan velat.

Kreikalla on nettovelkaa 107 prosenttia bkt:sta. Ero Suomeen on siis hirvittävä.

Suomea voidaan luonnehtia äkkirikastujaksi. Aina 1990-luvun alkuun asti Suomi velkaantui ulkomaille. Voimakas vientivetoinen kasvu 1990-luvun loppupuoliskolla käänsi ensin kauppataseen ja myöhemmin myös vaihtotaseen pysyvästi positiiviseksi.

Hyvä kysymys on se, miksi meillä piehtaroidaan jatkuvasti julkisen velan paineissa niin, ettei kansalaisilla ole julkisen taloutemme kokonaistilasta minkäänlaista käsitystä.

Väkisinkin tulee mieleen ekonomisten ja poliittisten päättäjien salaliitto. Halutaan maalailla synkkää kuvaa, jotta päättäjien olisi helpompi tehdä kipeitä ratkaisuja kestävyysvajeen taltuttamiseksi ja työurien pidentämiseksi.