Kolumnit Uutiset

Suomi-neito antaa vain ymmärtää

Nato, Nato, Nato. Liittyäkö vai ei, siinäpä kysymys, jota jaksetaan jauhaa. Nato-pöhinä puhahti ilmoille taas huhtikuun lopussa, kun hallitusohjelmassa mainittu selvitys sotilasliittoon liittymisen vaikutuksista luovutettiin ulkoministeri Timo Soinille (ps.).

Nato on julkisuuden ikuisuusaihe. Olen saanut lukea argumentteja liittymisen puolesta ja vastaan lähes koko ikäni. Sama jatkui myös selvityksestä, jota valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kuvaili Helsingin Sanomissa (29.4.) ”objektiiviseksi keskustelunavaukseksi.”

Haloo, herra ministeri! Keskustelu Natosta on alkanut jo vuosikausia sitten.

Aina, kun politiikan ykkösketjuun astuu uusi ihminen, hänen Nato-kantansa selvitetään perin pohjin. Sitten pyydetään jotakuta päivystävää dosenttia kommentoimaan kantaa.

Olen tietysti ollut ammattini puolesta lisäämässä vettä myllyyn, kun olen haastatellut ihmisiä siitä, ”miten Suomen pitäisi toimia”. Kantoja on kyllä kuultu, mutta mielipiteitä on vain kaksi: joko liitytään tai ei.

Pikku hiljaa on alkanut tuntua siltä, että meitä, siis toimittajia ja sitä myöten myös lukijoitamme, viedään kuin pässiä narussa.

Meidän onkin vain tarkoitus aktiivisesti pyöritellä Nato-jäsenyyttä kuin kynää sormien välissä.

Suomi on kuin neito, joka jatkuvasti riiaa ja flirttailee Brysselin sotilaspukuisille miehille. Lopulta ilta ei kuitenkaan etene hyvin maksettua illallista pidemmälle. Treffeille aina silti suostutaan.

Naapurin setä Vladimir puolestaan voi kurkkia aidan raosta ja vahtia mustasukkaisesti, ettei illan päätteeksi sotilaspukuinen herrasmies muuta tee kuin saata neidon kotiovelle.

Seuraavana aamuna, kun aidan takaa heinähankoonsa nojaava Vladimir kysyy, miten ilta meni, voi neito vastata puhtaalla omallatunnolla, että keskustelimme vain kuin ystävät.

Neito voi myös lisätä, että hän on aivan yhtä kiltti kuin toinen seinänaapurinsa Birgitta, jottei naapurin Vladimir suutu.

Uskooko Vladimir tämän kaiken vai ei, siinä koko juju.

Jahkailu ja jaarittelu saattaa olla Suomen Nato-politiikan ydin. Pidetään ovet raollaan sopivasti kaikkialle, jottei kukaan suutu. Median tehtävänä on sitten luoda tarpeellista eipäs–juupas-draamaa, vaikka mitään ei välttämättä tapahdu.

Naapurin Vladimir kannattaa silti pitää varpaillaan.