Uutiset

Suomi pysyy maailman laidalla

Uuden-Seelannin johtaviin poliitikkoihin lukeutuva ministeri Gerry Brownlee piirsi maansa parlamentissa Suomesta kuvan, joka ei muistuta lainkaan kohdetta.

Keskustelu parlamentissa sai pohjaa oppositiolta, joka nosti Suomea hyväksi esimerkiksi Uudelle-Seelannille. Ryöpytyksestä päätellen Brownlee suorastaan kimpaantui tästä avauksesta.

Suomi tuskin pystyy ruokkimaan väestöään ja maassa tehdään paljon henkirikoksia, tiesi Brownlee ja muistutti oppositiota vielä siitäkin, että naisia väheksyvässä valtiossa koulutus on surkeassa jamassa.

Lyhyesti sanottuna ministeri Brownleen Suomi ei ole Suomi!

Puheenvuoroa ihmeteltiin Suomessa ja aivan varmasti se herätti myös närkästystä. Tämä on helppo ymmärtää, sillä ei kukaan halua kuulla omasta maastaan täysin väärää todistusta julkisessa keskustelussa.

Myös ulkoasioista vastaavat heräsivät ja Suomen Canberran suurlähetystö ottaa selvää, mitä on ministerin puheiden takana.

Brownleen esiintymistä ei pidä irrottaa asiayhteydestä. Hän puhui Uuden-Seelannin parlamentissa ja tavalla, joka edustaa sikäläistä tyyliä. Puheen linja oli määrätynlainen poliittinen rehvakkuus.

Suomi-kuva oli niin pahasti poskellaan, että ministeri vastasi oppositiolle kylmiltään, perehtymättä ollenkaan suomalaiseen todellisuuteen. Tätä käsitystä tukee jo väite koulutuksen surkeasta tilasta.

Suomi on aivan riittävän kaukana Uudesta Seelannista ja siksi ministeri saattoi kirjoittaa puheensa miten vain halusi totuudesta välittämättä.

Jos ministerin sai tukea avustajiltaan, on Uuden- Seelannin politiikan tasossa toivomisen varaa: netistä kuka tahansa löytää Suomesta luotettavaa tietoa.

Hallitusta puolustaneen ministerin perimmäinen tarkoitus oli kuitenkin lytätä opposition esitys, eikä levittää maailmalla väärää Suomi-tietoutta. Tämä asia suomalaisten on hyvä muistaa.

Jos ministeri arvostaa tietoa ja sivistystä, hän korjaa kuvaansa Suomesta.

Tiedon puute tekee aina tilaa myös roskapuheille.

Kaiken lisäksi on vieläpä pelättävissä, että tuskin kovin moni uusiseelantilainen on edes kiinnostunut valtiosta, jonka nimen ehkä lausui ensimmäisen kerran ääneen ministeri Brownlee.

Suomalaisilla on helposti se käsitys, että maailma pyörii meidän ympärillämme. Tästä ei ole kysymys, ei ole koskaan ollut.

Suomi on pieni maa pohjoisessa. Muun muassa Nokia on tehnyt suomalaisuutta maailmanlaajuisesti tunnetuksi, Ruotsi on silti edelleen tunnetumpi maa kuin Suomi.

Tässäkin tapauksessa on varaa vilkaista mitalin toiselle puolelle. Mitä suomalaiset tietävät Uudesta-Seelannista ja sen elämisen olosuhteista?

Jo pelkästään maan pääkaupungin nimen muistamisessa taitaa tulla vastaan ongelmia. Niin, missä päin palloa Uusi-Seelanti onkaan?