Kolumnit Uutiset

Suomi sata

Merkittäköön pöytäkirjaan, että kirjoittajalta on jo nyt mennyt totaalisesti hermot tämän Suomisata-hömpötyksen kanssa. 

Siitähän on tulossa kuin ylenpalttinen joulusesonki, joka kuukauden sijasta kestää koko vuoden. Sekä joulussa että itsenäisyydessä on pohjalla ihan kiva juttu, iso asia, mutta kummankin arvo kärsii, kun joka paikassa jankutetaan ja tyrkytetään samaa asiaa koko ajan ja jatkuvasti.

Huomatkaa, kuinka poliitikot vaihtavat vakavampaan ääneen, katsovat utuisasti ohi kameran tulevaisuuteen ja ääni värähtäen muistuttavat kuinka valtavasta ja yhteisestä asiasta on kyse – ja sen kunniaksi voidaankin yhdessä leikata opetuksesta ja siirtää työttömät linnoittamaan itärajaa. 

Hunajaa hikoilevat julkkikset kokoontuvat televisiossa syömään ja laulamaan yhdessä, kehuvat kilvan toisiaan ja innostuvat spontaanisti hehkuttamaan 100-vuotiaan Suomen ihanuutta – aivan kuten joku mainostoimiston finninaama on todellisuutta käsikirjoittanut. 

Ja joka helevetin taiteilijalla on joku projekti päällä. Juuri tuli suuri Sibelius-spesiaali, ja nyt pukkaa Suomi100-kirjalaulurunokuvaa. 

Sata Lastakin kootaan kuulemma uudelleen. Luultavasti soittamaan Suomen itsenäisyyttä kunnioittavaan Ruisrockiin, jossa sata suomalaista bändiä soittaa samaan aikaan Maamme-laulua ja Sakari Kuosmanen laulaa Finlandiaa sata tuntia putkeen.

Suomeksi, tietenkin, lukuun ottamatta lakisääteistä ruotsinkielistä osuutta. 

Myös VR virittäytyy juhlatunnelmaan ja lisää Hämeenlinnaan sata uutta junavuoroa, tosin sillä ehdolla, että vuoroilla liikkuu sadan hengen ryhmissä vain suomalaisia verolipunmaksajia.

Enkö ole isänmaallinen? Enpä tiedä. 

En pidä joulustakaan, paitsi niistä parista päivästä, jolloin istutaan omien ihmisten kanssa pöydän ääressä ja annetaan lahjoja, vaikka toisin vannottiin. 

Rakastan omalaatuista ja maailmalla täysin tarpeetonta suomenkieltä. Suomen passi on neutraaliudessaan erinomaisen käytännöllinen. Lasken ylpeänä itseni kuuluvaksi katoamassa olevaan halaamista välttävään, kossua lomottavaan suomalaiseen lökäpöksyheimoon. 

Entä lippu, leijona ja Talvisota? Katoavaa kansanperinnettä. 

Niistä on tulossa kukoistavaa kansallissosialistiperinnettä. Sinivalkoista ja leijonaa kantavat rinta rottingilla uudet natsit, jotka jo kieltävät Hitlerin juutalaissurmat ja samalla logiikalla julistavat pian talvisodankin päättyneen Suur-Suomen voittoon. 

Epäilen osallistuvani moneenkaan Suomi100-taidepläjäykseen, ja lupaan jo nyt, etten katso televisiota 6.12.2017, mutta haen kättä pitempää, kun uusnatsit marssivat samana päivänä oma marttyyrinsä hyppypotkumies etunenässään. 

Toisaalta voin hyvinkin kohottaa kuistilla kotimaalle nelisenttisen ja kolmesanaisen onnittelumaljan kahden muun hampparin kanssa yhdeltä yöllä. Unohtamatta sitä toista 100-vuotiasta. Onneksi olkoon NHL.
 

Kimmo Miettinen
zaikimmo@gmail.com
Kirjoittaja on kirjailija ja kärttyinen, Hämeenlinna.

Päivän lehti

29.1.2020