Uutiset

Suomi tulee silmätreenauksen jälkijunassa

Suomessa on hiljattain aloitettu huippu-urheilijoiden silmien treenaaminen.

Turussa urheilunäkötoiminnan pioneerityötä tekevä optikko Hannu Lundell on saanut pilottinsa keulakuvaksi jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Kasper Hämäläisen. Lundellin mukaan mukana on myös monia muita sekä kansallisen että kansainvälisen tason suomalaisurheilijoita.

– En voi kuitenkaan kertoa muiden kuin Hämäläisen nimen, joka on siihen luvan antanut.

Lundellin mukaan Suomi tulee urheilunäön kehittämisessä pahasti jälkijunassa.

– USA:ssa toiminta on aloitettu jo vuonna 1978. Eurooppaan se rantautui 1990-luvun taitteessa ja vuosikymmenen olympialaisissa Albertvillessä, Barcelonassa, Lillehammerissa ja Atlantassa urheilijoiden näköä tutkittiin kattavasti.

– Suomi tulee oikeastaan länsimaista hännän huippuna. Nyt on kuitenkin ymmärretty, että kaikki keinot täytyy käyttää hyväksi, jos aikoo menestyä, Lundell sanoo.

Silmä pätkii, koordinaatio heikkenee

Silmälihasten lajikohtaisesta harjoittamisesta on optikko Lundellin mukaan hyötyä esimerkiksi palloilulajeissa ja ammunnassa.

– Totta kai esimerkiksi tennispelaajalle on äärimmäisen tärkeää, että silmien kohdistaminen, reaktionopeus ja käden ja silmän koordinaatio ovat kunnossa. Toisaalta vaikka juoksijoille tai soutajille ei ole niin paljon haittaa, vaikka silmä ei toimisikaan optimaalisesti.

Silmissä on kuusi lihasparia, jotka ohjaavat niiden toimintaa. Lihakset surkastuvat, jos niitä ei käytetä ja vaikutukset näkyvät katseen kohdistamisen ja tarkentamisen vaikeuksina sekä ääreisnäön huonontumisena.

– Kun urheilusuorituksen aikana väsyy, näköjärjestelmäkään ei toimi välttämättä normaalilla tavalla. Kun silmissä alkaa pätkimään, se vaikuttaa koordinaatioon, Lundell muistuttaa näön vaikutuksista ihmisen tasapainoaistiin.

Jopa 30 prosentilla ihmisistä on silmässään toiminnallisia puutteita, vaikka laadullisesti näkö olisi laitettu kuntoon silmälaseilla tai piilolinsseillä. Ongelmia riittää myös huippu-urheilijoilla.

– Ensin on hyvä käydä silmälääkärillä ja seuloa mahdolliset sairaudet pois. Minun tekemässäni urheilunäkötutkimuksessa käydään sitten läpi kaikki osa-alueet näöstä.

– Laadulliset virheet korjataan laseilla, mutta jos näkösysteemi ei pelaa normaalisti, sitä parannetaan optikon ja fysioterapeutin ohjauksessa ortoptisilla harjoitteilla, Lundell kertoo.

Ortoptisia harjoituksia on perinteisesti tehty keskussairaaloiden karsastusklinikoilla.

– Ketään mollaamatta, optikolta vaatii aika paljon, että osaa kartoittaa silmien toiminnallisia vajavaisuuksia, Lundell sanoo. (HäSa)