Uutiset

Suoralla radalla ei saa mokailla

Ensi viikonloppuna Joni Saarinen kilpailee ensimmäisen kerran ulkomailla, kun nuori hämeenlinnalainen matkustaa Pohjois-Irlantiin Belfastiin alamäkiluistelun MM-sarjan osakilpailuun.

Vasta 16-vuotias Saarinen lähtee matkaan Suomen maajoukkueen kanssa. MM-sarjan tunnelmaa hän pääsi haistelemaan jo pari viikkoa sitten Helsingissä järjestetyssä kilpailussa.

Belfastin MM-osakisassa lasketaan perjantaina kaksi aikalaskua, joissa nopein aika ratkaisee. Lauantain päätapahtumaan pääsee 64 laskijaa. Saarisen tavoite on olla heidän joukossaan.

– Rata on Belfastissa erilainen kuin yleensä, sillä se on aivan suora. Sellaisella radalla joutuu lähtemään ihan erilailla esimerkiksi hyppyihin. Ei voi mokailla, tai vauhti loppuu eikä muita saa enää kiinni, Saarinen kertoo.

Suomessa vain muutama rata

Luistimet ovat Saariselle tutut työvälineet, sillä ennen alamäkiluistelua hän ehti pelata 8 vuotta jääkiekkoa.

– Pienenä katselin lajia televisiosta ja vuonna 2013 luin, että Serenaan on tullut Suomen ensimmäinen rata. Innostuin ja menin kokeilemaan ja siitä se lähti.

Alamäkiluistelu on Suomessa vielä varsin tuore laji, sillä ratoja on tarjolla vasta muutaman vuoden. Serenan rata Helsingissä oli maan ensimmäinen ja nykyään myös Porvoossa ja Jyväskylässä mennään alamäkiluisteluun tehdyllä radalla.

Alamäkiluistelijan pitää olla hyvässä kunnossa ja Saarisen harjoitteluun kuuluu paljon fysiikkatreeniä crossfit-salilla. Kesätreeniä varten neuvokas nuori mies rakensi oman harjoitteluradan. Idean hän sai lajin hallitsevalta mestarilta Marco Dallagolta.

– Idea lähti Itävallasta. Katsottiin Dallagon Youtube-videosta mallia ja rakennettiin sukulaisten kanssa rata laudoista. Siellä voi sitten kesällä laskea.

”Omat rajat pitää tuntea”

Nopeatempoinen alamäkiluistelu vaikuttaa ainakin katsojasta hurjapäiden lajilta. Juuri vauhdin hurma on kietonut Saarisen lajin pauloihin.

– Kyllä se on se vauhti. Olen aina tykännyt laskettelusta ja tässä lajissa sen voi yhdistää luistelemiseen.

– Laji vaatii uskallusta ja pitää myös tietää, mitä tekee. Omat rajat pitää tuntea, jotta pysyy ehjänä, Saarinen muistuttaa.

Kilpailulaskuista Saarinen kertoo selvinneensä toistaiseksi pelkillä mustelmilla.

– Ei tässä lajissa kovin usein satu vakavia loukkaantumisia. Sanoisin, että jääkiekkokin on vaarallisempaa.

Nuori urheilija on asettanut tulevaisuuden tavoitteensa korkealle. Ensimmäiset MM-pisteensä hän saavutti viime viikonloppuna Jyväskylässä MM-sarjan ”pikkuvelikisassa”, jossa hämeenlinnalainen oli sijalla 41.

– Yritän päästä ihan huipulle. Etuni on se, että olen vasta 16-vuotias. Monet aloittavat tämän lajin vasta parikymppisinä, joten minulla on monta vuotta etumatkaa. Paljon pitää kuitenkin treenata, Saarinen sanoo. (HäSa)

Asiasanat