fbpx
Kolumnit Uutiset

Suuri ja mahtava vesureistakieltäytyjäliitto

Onhan se kamalaa, jos työttömiksi joutuneet pakotetaan risusavottaan. Taivastelu ei ota laantuakseen, vaikka siitä on viikkoja, kun sosiaali- ja terveysministeriön toimeksianto tuotiin julkisuuteen ja vaikka uusi työryhmä on vasta aloittanut asian perinpohjaisen selvittämisen.

“Osallistavasta sosiaaliturvastahan” tässä on kyse, piipittää ministeriön virkamies. “Niin, ja vastikkeellisesta työttömyyskorvauksesta”, komppaa hallituspoliitikko. Vastatuuleen huutelevat, umpimetsään.

– Risusavotta! Sitä tässä taas yritetään. Syrjäytyneille vesuri kouraan, ja ongelmat hoituvat, häh? parkuvat loukatut.

Kuinka tuossa sanassa kiteytyykään koko ongelma: risusavotta.

Että pitikin mennä uudistusta hahmotelleen sosiaaliturvajohtajan käyttämään haastatteluissa tuota maagista, mystistä mahtisanaa. Edellinen risusavottasota taisi syntyä aikonaan, kun Elisabeth Rehn tuli käyttäneeksi sanaa presidentinvaalikampanjassaan.

Niin helppo on monimutkaisen sosiaalisen uudistuksen vastustajien liittoutua tarttumalla lillukanvarteen ja tehdä siitä koko homman ydin. Risusavotta – mikä mielikuvien ja tunnelatausten voima!

Ainahan tässä maassa on menty savottaan, myös risusavottaan. Savotoilla valtakunta suorastaan nostettiin puujaloilleen. “Risusavotta” koetaan kai erityisen parjaavaksi juuri tuota kansantaloudellis-historiallista taustaa vasten.

Isojen savotoiden jälki on sielussamme. Jotain perinjuurin kunniakasta ja ylevää niissä on. Oli aikoja, jolloin tässä maassa ei kysytty, mitä isänmaasi voi tehdä hyväksesi, vaan mitä sinä voit tehdä isänmaasi hyväksi savotoilla. Työ tehtiin, koska se oli tehtävä. Pakkotyötä, eräässä mielessä.

Lisäloukkaus tulee siitä, että usein näkee hyvin toimeentulevien – myös eläkkeelle jääneiden – kertovan haastatteluissa, kuinka he vapaa-aikana rentoutuvat vaikkapa risusavotassa. Se onkin siis oma valinta, etuoikeutettujen valinta!

Etenkin äärilaidan vasemmistolaisessa retoriikassa on nyt käytetty ahkerasti termejä työpakko, pakkotyö ja orjatyö.

Verbaalisten vesureiden viuhuttelu risusavotan liepeillä on puhuva esimerkki siitä, kuinka helposti keskustelu menee pieleen tai sitä ei edes synny. Aikana, jolloin tietoa pitäisi olla enemmän saatavilla kuin koskaan, helpommin kuin koskaan.

Unohdetaan, että tarkoitus on yhdessä työttömän kanssa selvittää, millaiset yhteiskunnalliset aputyöt hänelle sopivat. Ei haluta muistaa, että osallistavan sosiaaliturvan ajatus on vapaaehtoisuus: jos teet avustavaa duunia tunnin pari päivässä, saat parempaa korvausta, ja jos et tee, korvaus alenee.

Luulenpa, että lopulliseen esitykseen ja lakiin tulee vain paremman korvauksen porkkana, ei vesurista kieltäytymisen keppiä.

Toki uudistajien sietää varoa syyllistymästä toivotaan-toivotaan-sosiaalipolitiikkaan. Onko takeita, että osallistava aktivointi aidosti johtaa rakenteellisen työttömyyden vähentämiseen? Miten tapahtuu loikka hyvää tarkoittavista hätäapuaskareista todellisiin työpaikkoihin, oikeille työmarkkinoille?

Menot