Uutiset

Suuri taidottomuus

Päätetyöntekijästä tulee surkea ritari. Ajastin testasi Suuren seikkailun taalerikilpailun.

Jymps! Maa tärähtää ja oljet pöllyävät, kun tv-sarja Suuren seikkailun Ukko-joukkueen Jonne Ansamaa tömähtää Hauhon tantereeseen. Niin sanottu taalerikilpailu eli kisa, josta joukkueille irtoaa paikallista rahaa, on tiistaiaamuna mallia heiluripeitsikilpailu.

On helppo ymmärtää, miksi metsätien syrjässä seisoo häveliäästi ambulanssi.

Hätä ei ole tämännäköinen, tokaisee Seikkailu Oy:n projektipäällikkö Mikko Nikkinen, joka vastaa kilpailun ”kenttätyöstä” eli laitteiden rakentamisesta ja kisan turvallisuudesta.

Lohtu on tarpeen, sillä kohta kilpailulajia pitää kokeilla.

Ensin seurataan, miten Ukko- ja Louhi-joukkueiden jäsenet topataan vuorotellen ja pareittain kypärään, niskasuojukseen, selkäpanssariin, rintapanssariin, hartiasuojiin, kyynär- ja polvisuojiin sekä jääkiekkohanskoihin.

Sitten vain pehmeäpäinen peitsi käteen, heilurilaitteen selkänojattomaan tuoliin istumaan ja vastustajaa päin. Joukkuetoverit antavat vauhtia.

– Vastustaja pudotetaan, muttei häntä satuteta. Lähtökohta on se, ettei kilpailija saa loukkaantua suorituksen aikana. Pienet kolhut ovat toki väistämättömiä. Kaikissa Suuren seikkailun lajeissa kuitenkin selviää normaalikuntoinen suomalainen, Nikkinen selvittää.

Suojavarusteiden vaihto syö aikaa

Niinpä niin. Katsotaan. Kilpailijat ovat harjoitelleet peitsenkäsittelyä, ja sen huomaa. Itse asiassa koko touhu alkaa näyttää melko helpolta.

Joukkueet ovat melko tasaväkiset. Vain kolme kymmenestä kilpailijasta syleilee Taalerikenttää. Kilpailussa pidemmän korren vie lopulta Louhi.

Suojahaarniskojen vaihtoon kisaajalta toiselle tarvitaan niin rutkasti aikaa, että lopulta peitset ja muut härvelit vapautuvat koeritarille vasta parin tunnin kuluttua kisan alkamisesta.

No niin. Vastapuolta edustaa Suuren seikkailun tiedottaja Niina Käkelä. Kilpailusta ei ole tulossa kovinkaan hurja tai taidokas, sillä meille ei anneta muita suojuksia kuin kypärä. Harjoituskierroksiakaan ei tunneta: siitä vain suoraan heiluriin istumaan ja puuase käteen.

Heiluri tuntuu aluksi huteralta, kuin pienikin liikahdus pudottaisi alla odottaviin olkiin. Loppujen lopuksi kyydissä ei ole vaikea istua. Kuin huvipuistolaitteessa ilman turvavöitä.

Toista on peitsenkäsittely. Ensin kapine on olevinaan jopa hämmästyttävän kevyt – kun testaaja seisoo maassa. Kun istuu jalat heiluen sotakoneessa, peitsi alkaa painaa. Ihmeen hyvin se silti osoittaa aiottuihin suuntiin.

Perin pehmeä yhteenotto

Taistelu on nopea. No, sana ”taistelu” on selvästi ylimitoitettu. ”Pehmeä yhteenotto” kuvaa tapausta huomattavasti paremmin.

– Iskekää kunnolla, kannustavat heilureita pyörittävät Seikkailu Oy:n työntekijä Sami Rounela ja Suuren seikkailun pääkuvaaja ja kilpailukoordinaattori Hannu Aaltonen.

Peitsen pää on pehmeä, mutta iske nyt haarniskatonta vastustajaa täysillä! Kamalaa.

Vastustaja – kumpikaan – ei tosin ole muutenkaan kovin suuressa vaarassa, sillä tähtäystaito katoaa heti, kun hyrrä lähtee liikkeelle. Tup, sanovat peitset, kun ne osuvat yhteen.

Lopulta eriä kertyy kuutisen. Tekniikka paranee kierros kierrokselta, mutta verenhimoista asenneta on vaikea herättää. Millainen taistelija on naurava ritari?

Ainoat putoajat ovat peitset, yhteensä kolme kertaa. Matsi loppuu tuloksettomana. Käsivarsissa tuntuu, että jotain on tullut pidellyksi.

Mutta ei se mitään. Naurua riitti joukkueillakin omassa koitoksessaan, kertoo Ukon kapteeni Päivi Jarkko.

– Taalerikisat ovat lasten leikkikenttä, silkkaa hauskanpitoa, hän arvioi. (HäSa)