Uutiset

Suurin kuntokoulu etsii mainettaan

Paljon puhutaan ihmisten fyysisestä terveydestä. Viimeisin uutinen, jonka luin tuli puolustusvoimilta. He ovat aloittaneet kampanjan, jossa tutkitaan varusmiesten ravintotottumuksia ja pyritään terveelliseen ruokavalioon ja painonhallintaan.

Puolustusvoimissa on nähty tämän nykyisen yhteiskuntamme aiheuttaneen trendin vaikutukset jo aikaisemmin. Uusissa palveluserissä vuosien mittaan varusmiesten kunto on laskenut ja paino noussut. Keskimäärin varusmiespalveluksen aikana henkilö vielä lihoo viisi kiloa lisää.

Asiaan löytyy osittain selitys siviilielämän puolelta: Virvoitusjuoma-automaatit kouluissa, makeat murot aamuruokana, autolla ajo töihin ja kouluun, prosessiruoat lounaana ja päivällisenä.

Syytä varusmiesten huonoon kuntoon ja painon nousuun palveluksena aikana löytyy myös puolustusvoimista. Omakohtainen kokemukseni on todiste siitä.

Jo ennen kutsuntoja 1990-luvun lopussa olin huolissani siitä, tuleeko minusta vielä lihavampi kuin jo olin. Useasti kuulin, miten väki vain lihoi palvelusaikana ja kuinka monen urheilijanuorukaisen kunto laski armeijassa.

Pyysin sijoituksekseni Karjalan Prikaatin Vekaranjärven sissikomppanian hämäläisenä minulle osoitetun lähivaruskunnan sijaan. Tämän sain.

Palvelukseen astuin 112-kiloisena. Olin hitain, kömpelöin, huonokuntoisin ja koko komppanian fyysisesti heikoin lenkki. Olimme kuitenkin enää ainoa komppania, koko varuskunnassa, joka vielä juoksi aamulenkin, haki motivaatiota punnertamalla ja juoksemalla mäkeä ylös alas tai taittoi taivalta metsässä useita kilometrejä läpi yön.

Kasarmilta ei poistuttu kuin harvoille viikonloppulomille ja kyllä minullekin munkit iltaisin maittoivat. 12 kuukautta ja 22 kiloa myöhemmin palasin takaisin siviiliin. Koko kehoni ruuansulatus oli muuttunut, samoin ruokailutottumukseni ja liikuntakykyni. On sanomattakin selvää, että elämäni muuttui.

Ongelma ei siis ole armeijan ruuassa vaan liian leppoisassa varusmiespalveluksessa, jossa jokaista varusmiestä ei laiteta samalle viivalle suorittamaan samoja tehtäviä.

Varusmiehiä ei enää viedä äärimmilleen ja anneta heidän löytää sisäisiä piilossa olleita voimavaroja. Uskon, että tähän on johtanut pelko simputussyytteistä, ja syytä onkin pelätä.

Simputuksesta nousi vuosia sitten niin suuri kohu, että se myös heijastui terveelliseen kunnon kohottamiseen armeijassa. Näin armeija menetti maineensa suurimpana kuntokouluna, ja uskon, että tätä he ovat nyt hakemassa takaisin erilaisilla kampanjoillaan.

Minä olin onnekas saadessani palvella enemmän kuin aktiivisessa komppaniassa. En kutsunut yhtäkään kokemistani armeijan kunnonkohottamistoimista simputukseksi. Se oli kaikki minun, perheeni ja maani parhaaksi. Valitettavasti näitä toimia ei kuulemani mukaan enää kaikkialla kuitenkaan tapahdu, vaan iltavapailla saa lähteä kaljalle järvenympärijuoksun sijaan.

Miska Paulorinne

DI, reservin luutnantti

USA/Suomi