Uutiset

Suurkunta kaatuu tahdon puutteeseen

Syntyykö Hämeenlinnan seudulle Hämeenlinnan suurkunta? Siinä yhä paikallisen päivänpolitiikan tuhannen taalan kysymys.

Kyyti vaikuttaa – nimenomaan vaikuttaa – kovalta. Hämeenlinna puuskuttaa veturina: kaupunginjohtaja Tapani Hellstén (sd.) kokoaa yhteen kahdeksan kunnan ja 90 000 asukkaan nippua.

Helsingin isokenkäiset vakuuttivat keskiviikkona Kanta-Hämeen alueseminaarissa kuntaministeri Hannes Mannisen (kesk.) ja Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Kietäväisen (kesk.) suulla, että kuntaremontti on ihan oikeasta tulossa.

Suuri kuntauudistus on ollut tähän asti pelkkää esiintymistaloutta: paljon puhetta, tekoja nolla.

Hämeenlinnan lähtökohta on se, että valtio joka tapauksessa piirtää kuntakartan uusiksi. Parempi olla aktiivinen omiin asioihinsa vaikuttaja kuin odottaa Helsingin komentoa. Näin perustelee uudistusta Hellstén.

Tosiasiassa tasavallan hallituksen mallia kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi ei ole vieläkään edes näköpiirissä. Hallituspuolueista SDP ja keskusta ovat auttavasti yhtä mieltä vain siitä, että jotain voisi kuntapolitiikassa tehdä.

Kuntaministeri Manninen hakee sulkaa hattuunsa, sen sijaan pääministeri Matti Vanhasen kanta on arvoitus. Keskustajohtaja, jonka yli asiassa ei kukaan kävele niin kauan kuin nykyinen hallitus on vallassa, suhtautuu silmiinpistävän nihkeästi koko kuntaremonttiin.

Missä on kirkastumassa se hallituksen yksimielinen tahto, jota kuntien pitäisi jo pelätä? Ei missään.

Janakkala luki jo peliä ja ilmoitti, ettei se halua edes keskustella Hämeenlinnan ajamasta suurkunnasta. Kun mitään valtion komentoa ei ole tulossa, Janakkala pysyy itsenäisenä.

Janakkala vetää surutta mattoa Hämeenlinnan alta.

Joustavaksi ja näköaloja avaavaksi Janakkalan ratkaisua ei hyvällä tahdollakaan voi ylistää. Janakkalan johto katsoo omia kinttujaan, vaikka katse tulisi suunnata tulevaisuuteen. Miten janakkalalaisten palvelut turvataan 5, 10 ja 20 vuoden kuluttua?

Hämeenlinna ei tee Janakkalasta ongelmaa vaan jatkaa seitsemän kunnan suurkunnan muodostamista.

Valtion pelkoa ei ole, koska tasavallan hallituksen kuntapiuhat ovat täysin sekaisin. Entä onko Hämeenlinnan seudun seitsemällä kunnalla aitoa tahtoa perustaa Hämeenlinnan suurkunta? Voiko suurkunta syntyä vapaaehtoisesti?

Suurkunta olisi suuri yllätys. Tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että pienet kunnat neuvottelevat kohteliaan muodollisesti Hämeenlinnan kanssa. Kun suurkunta on haudattu, jatketaan kuntayhteistyötä.

Tahtoa enemmän pelissä on pikkupolitikointia. Tästä kielii yksin Hämeen liitossa kehitetty lihava riita kuntaremontin projektipäälliköstä. Kun jo näin pienestä henkilöasiasta kiistellään, kuinka jättisuuri uudistus voisi olla mahdollinen?

Kuntauudistuksen kaataa yksinkertaisesti tahdon ja voiman puute. Vanhaan on tässäkin asiassa kutkuttavan mukava takertua! Tällä taktiikalla eivät ongelmat tietenkään ratkea: kuntaremontti vain siirtyy hamaan tulevaisuuteen ja lasku vitkuttelusta lähtee veronmaksajille.