Uutiset

Suuronnettomuusriskin laitosten luettelo uusitaan

Suuronnettomuusriskin aiheuttavia vaarallisia aineita varastoivien ja käyttävien laitoksien listaa täydennetään parhaillaan Suomessa.

Turvatekniikan keskuksen Tukesin laitosvalvontayksikön johtaja Päivi Rantakoski kertoo, että EU-normeja on muutettu ja uudet määräykset tulivat Suomessa voimaan viime kesänä.

Hänen mukaansa suurin muutos on nykyistä pienempien öljy- ja bensiinivarastojen listaaminen suuronnettomuusvaarallisiksi. Muutoksia on tulossa myös ympäristölle vaarallisia kemikaaleja käyttävien laitosten listaan.

Tukes ja Ympäristöministeriö pitävät listaa vaarallisista varastoista ja laitoksista myös kaavoittajia varten. Tarkoituksena on, etteivät kunnat kaavoittaisi tällaisten laitosten lähistölle asutusta tai vaikkapa vaikeasti evakuoitavia laitoksia, kuten vanhainkoteja. Suositeltu suojavyöhyke on yleensä säteeltään puolitoista kilometriä, mutta joissakin erityistapauksissa yksi tai kaksi kilometriä. (HäSa)