Kolumnit Uutiset

Syksy on uudistumisen aikaa

Sunnuntaina se tapahtui. Kesä vaihtui syksyksi kuin veitsellä leikaten.

Pitkän lempeän lämpimän ja kuivan jakson jälkeen alkoi tuuli ujeltaa ja sade lorottaa sellaisella voimalla, että oli kaivettava villasukat, saalit, sateenvarjot ja kumisaappaat kiireen vilkkaa käden ulottuville.

Sandaalit, kesähamoset ja hihattomat paidat joutivat talvisäilöön odottamaan ensi kesää tai etelänmatkaa.

Autolla ajaessakin piti taas muistuttaa itseään sumu- ja pitkien valojen olemassaolosta.

Itse en kuulu siihen porukkaan, joka pitää syksyn alkamista vain ikävänä juttuna. Vaikka nautinkin auringonpaisteesta ja pitkistä kesäpäivistä, on syksyssäkin oma taikansa.

Sieni- ja koiraihmisenä rämmin onnellisena metsissä aina lumentuloon saakka. Sadesäällä on taas ihanaa hörppiä teetä ja lukea hyvää romaania takkatulen lämmittävässä loimussa.

Iltojen pimentyessä sytyttelen urakalla kynttilöitä ja ihailen hämärässä pehmentyviä maisemia ja märän asvaltin kiiltoa.

Pihoista kadulle saakka leijaileva maahan putoilevien omenien tuoksu saa aikaiseksi nostalgisia tuntemuksia. Mieleen tulevat nuoruusvuodet, jolloin maailmaa parannettiin parhaiden ystävien ja rakkaiden kanssa ulkosalla kävelylenkeillä ja puistoissa, poissa vanhempien kuuloetäisyydeltä.

Syksyn aikaan kuuluu kohdallani usein vahva uudistumisen tarve. Se liittyy varmaankin alun perin koulujen alkamiseen.

Vaikka koululaisen ja opiskelijan elämä onkin jo kauas taakse jäänyttä elämää, syyskuussa minut valtaa usein energinen, kihelmöivän odottava tunne. Kun luonto vaipuu talvilepoon, on myös omassa elämässä aika uudistua.

Syksy on minulle juuri sopiva aika tehdä päätöksiä tai hankkia vaikkapa uusia harrastuksia. Ei liene sattumaa, että olen tavannut mieheni, mennyt naimisiin, muuttanut ja saanut jälkikasvuakin juuri syksyllä.

Tämäkään syksy ei ole poikkeus. Edessä on jälleen jotain uutta ja jännittävää.

Tämä on viimeinen alanurkkani pariin vuoteen. Siirryn lokakuun alusta Hämeen Sanomista Lännen Mediaan, joka on 12 maakuntalehden yhteistoimitus.

Työpisteeni sijaitsee edelleen Hämeen Sanomien toimituksessa Hämeenlinnan Kajamäessä, mutta näkökulmani asioihin on jatkossa paikallisen sijaan valtakunnallinen. Jutunaiheiden tulee kiinnostaa lukijoita Kanta-Hämeen lisäksi myös Turun saaristossa tai vaikkapa käsivarren Lapissa.

Se ei tarkoita, etteikö minua kannata vetäistä hihasta jatkossakin, kun mielenkiintoinen jutunaihe osuu kohdalle. Päinvastoin!

Lännen Median yhtenä tavoitteena on tuoda esiin ihmisiä, asioita ja ilmiöitä myös kehäkolmosen ulkopuolelta. Siis juuri niitä puheenaiheita, joita ei muualla näe.

Lännen Median toimitus on itsenäisten maakuntalehtien yhteisponnistus, mutta samalla parhaimmillaan meidän kaikkien ikioma juttu.