Uutiset

Syksyn yhteishaku ammatilliseen koulutukseen alkoi

Syksyn yhteishaku ammatillisiin oppilaitoksiin on alkanut. Tammikuussa alkavaan koulutukseen on tällä kertaa tarjolla 3 200 aloituspaikkaa.

Eniten aloituspaikkoja on lähihoitajaksi valmistavalla sosiaali- ja terveysalalla sekä matkailu-, ravitsemis- sekä talousalalla.

Lähihoitajakoulutuksessa on tarjolla 1 300 ja kotitalousopetuksessa eli tutummin talouskoulussa reilut 700 paikkaa.

Ammatillisen peruskoulutuksen ja kotitalousopetuksen lisäksi syksyn yhteishaussa voi pyrkiä osaan kansanopistoista. Kansanopistot voivat itse päättää, voiko yleissivistävään koulutukseen hakea syksyn yhteishaussa. Ruotsinkielinen koulutus ei ole haun piirissä.

Viime syksynä ammatillisten perustutkintojen ja talouskoulujen koulutukseen oli 3 500 hakijaa. Heistä valituiksi tuli vajaat parituhatta.

Syksyn haku päättyy perjantaina 16. syyskuuta. Opiskelijavalintojen tulokset julkaistaan viimeistään 18. päivä marraskuuta. (STT)