Uutiset

Taakka vai sankari?

Suuret ikäluokat ovat saaneet kuulla koko elämänsä ajan olevansa milloin uhka, taakka tai eläkepommi. Silti he ovat kehittäneet massallaan yhteiskunnasta sen, mikä se nykyisin on. Tosiasiassa Suomen suurimmassa sukupolvessa on aimo annos sankariainesta.

Poltinahon yhteiskoulun 5A vuonna 1962.

Suurten ikäluokkien hartioille kasatut odotukset ja uhkakuvat ovat Helsingin yliopiston sosiaaligerontologian professori Antti Kariston mielestä usein kohtuuttomia.

Ikääntymässä oleva Suomen kaikkien aikojen suurin sukupolvi elää puun ja kuoren välissä. Toisaalta heitä pidetään nuorten urakehityksen jarruna, toisaalta eläkejärjestelmän uudistukset patistavat heitä tekemään töitä 68-vuotiaiksi.

– Usein unohdetaan, että suuret ikäluokat aloittivat työelämässä keskimäärin 17-vuotiaina. Työvuosia on jo nyt takana yli 40 vuotta. Jos heidän oletetaan jaksavan vielä pitkään, on työelämän muututtava pian niin, että se ottaa paremmin huomioon ikääntyvän työntekijän tarpeet.

Karisto pitää outona käsitystä, että suuret ikäluokat muuttuisivat eläkeläisinä yhteiskunnan sivustakatsojiksi. Kestää kauan ennen kuin aina nuorekkuuttaan korostanut sukupolvi muuttuu antajista ottajiksi. Karisto epäilee tokko sukupolvesta tulee yhteiskunnalle pitkään aikaan varsinaista taakkaa.

Suurten ikäluokkien hoivatarve lisääntyy vasta 2020-luvulla. Sitä ennen yhteiskunnassa on tehtävä poliittisia päätöksiä, jotka turvaavat heidän vanhuutensa. Jos-sanoja on kuitenkin vielä paljon.

– Suuret ikäluokat poikkeavat aiemmista sukupolvista. Kun he jäävät eläkkeelle, voivat he tehdä radikaalejakin ratkaisuja elämässään. Paikalleen he eivät välttämättä jää, vaikken toisaalta usko heidän kansoittavan Espanjan Aurinkorannikkoa tai sen puoleen maaseutuakaan siinä määrin kuin kuvitellaan.

Suuret ikäluokat olivat jo lapsina ja nuorina ”uhka” milloin neuvoloille ja kouluille, milloin työpaikoille. Ruuhkasukupolvi vauhditti koollaan yhteiskunnan murrosta. Yhteiskunnan instituutiot saivat venyä. Nyt heidän odotetaan vielä myöhäistävän eläkkeelle lähtemistään.

Karisto toivoo sankaritekojen sijaan sukupolven onnistuvan muuttamaan asennoitumista ikääntymiseen.

– Ikääntyvien ostovoima on jo huomattu, mutta asenteet laahaavat jälkijunassa. Vanhenemista pidetään yhä henkilökohtaisena onnettomuutena. Ikä on kuitenkin vain numero. Todellisuudessa ihminen on elämäkerrallinen olento, joka kantaa mukanaan koko elämäänsä ja aikaisempia ikiään.

Poikkeuksellinen sukupolvi
Suuret ikäluokat ovat vetäneet aina magneetin tavoin yleistyksiä puoleensa. Kaikilla on mielipide sukupolvesta jota on tutkittu poikkeuksellisen vähän. Itsestäänselvää ei ole edes se, ketkä sukupolveen kuuluvat. Kariston mukaan suuriin ikäluokkiin kuuluvat vuosina 1945-1950 syntyneet suomalaiset.

Kesällä 1945 syntyvyys kääntyi Suomessa jyrkkään nousuun. Maahan syntyi heti sotien jälkeen vuosittain yli 100 000 lasta. Syntyvyys alkoi laskea taas 50-luvun alussa.

– Babyboom on tuttu kaikissa sotaa käyneissä maissa. Suomessa lapsia alkoi kuitenkin syntyä todella paljon ja nopeasti heti sotien jälkeen. Esimerkiksi Venäjällä ei suuria ikäluokkia ole, sillä maa toipui sodasta liian hitaasti. Suuret ikäluokat ovat sodasta toipumisen ilmiö, Karisto pohtii.

Yleisin suomalainen syntymäpäivä on 24. elokuuta 1945 , kun Suomessa syntyi yhden päivän aikana lähes 500 lasta. Vuositasolla lapsia syntyi eniten vuonna 1947, mutta heti 50-luvun alussa yhteiskunta alkoi muuttua.

-Vedenjakajana voidaan pitää vuotta 1952, kun Helsingin olympialaiset ja Armi Kuuselan valinta Miss Universumiksi nostivat kansallisen itsetunnon huippuunsa. Suuret ikäluokat saivat kasvaa optimistisessa ilmapiirissä. Vaikka sota varjosti lapsuutta, oli usko tulevaisuuteen vahva.

Rakennemuutoksen sukupolvi
Suomalainen yhteiskunta on muuttunut rajusti 50 vuodessa. Elinkeino- ja ammattirakenne ovat nyt täysin toiset kuin 40-luvun lopussa. Suomi on kaupungistunut, modernistunut ja arvostukset ovat muuttuneet. Maa on kehittynyt esimodernista maatalousyhteiskunnasta jälkimoderniksi palveluammattien yhteiskunnaksi.

Kun suuret ikäluokat olivat lapsia, alettiin koteihin hankkia jääkaappeja, pesukoneita ja pölynimureita. Televisio toi silmien eteen uuden maailman ja vaivihkaa autotkin arkipäiväistyivät. Ja vaikka suuret ikäluokat kävivätkin koulua kuutena päivänä viikossa, saivat he parikymppisenä nauttia jo viisipäiväisestä työviikosta.

Hämeenlinnalaisystävykset Tuula Kiuru ja Pirjo Lääperi vuonna 1963.

Lisääntynyt vapaa-aika siirsi historiaan Suomessa pitkään vallinneen raatamisen kulttuurin ja synnytti ensimmäisen sukupolven, jolla oli oma nuorisokulttuuri. Suuret ikäluokat kasvoivat kiinni rokkiin ja farkkuihin, joista he eivät ole koskaan päässeet irti.

-Suurista ikäluokista puhutaan usein märkänä sukupolvena, sillä he olivat nuoria juuri silloin, kun alkoholi vapautui. Samalla myös naiset pääsivät ravintoloihin. Alkoholinkulutus lisääntyi nopeasti, mutta toisaalta heitä seuranneet sukupolvet ovat vieläkin märempiä, Antti Karisto korostaa.

Suuret ikäluokat eivät koskaan tehneet paljon lapsia, sillä heidän aikanaan naiset alkoivat käydä töissä ja kantaa e-pillereitä käsilaukuissaan. Muissa maissa suuria ikäluokkia on yleensä seurannut aina ns kaikusukupolvi, mutta Suomessa suuret ikäluokat jäivät ainutlaatuiseksi ilmiöksi.

– Meistä ei enää ole siihen.

Kiinnostus on vasta herännyt
Suuret ikäluokat ovat rakentaneet sen hyvinvointivaltion, missä me nyt elämme. Heitä on pidetty monessa mielessä onnekkaina, koska he selvisivät 90-luvun lamasta muita helpommalla. He eivät muka tiedä työttömyydestä ja heidän asuntolainansakin söi inflaatio, sanotaan.

– Suuria ikäluokkia on tutkittu yllättävän vähän. Nyt kiinnostus on alkanut herätä. Luultavasti sukupolven 60-vuotisjuhlat ovat lisänneet keskustelua.

Kariston toimittama tutkimus suurista ikäluokista ilmestyi viime syksynä ja on lajinsa ensimmäisiä. Tutkimus yrittää saada hälvennetyksi hurjimpia harhaluuloja yhden sukupolven harteilta. Kariston mielestä tieto paljastaa verevien myyttien alta yllättävänkin tavallisen sukupolven.

Suurten ikäluokkien ikäännyttyä vanhenemisen peikko on alkanut näyttää vähemmän pelottavalta. Jo nyt puhutaan kolmannesta iästä, eläkevuosien paratiisimaisesta auvolasta, jolloin nuoret vanhat osallistuvat aktiivisesti ja nauttivat elämästään. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa.

-Suuret ikäluokat ovat ensimmäinen sukupolvi, joka vaalii omaa nuorekkuuttaan, he ovat ”forever young”-sukupolvi. Tämä voi johtaa kouristuksenomaiseen takertumiseen nuoruuden illuusioon. Silloin ns kolmannesta iästä voi tulla uusi pakkopaita. On pakko pysyä nuorena ja aktiivisena, vaikka haluaisikin vain vanheta rauhassa. (HäSa)

Lähde: Antti Karisto (toim): Suuret ikäluokat, Vastapaino 2005

Ei koskaan minä, vaan me
Jos suuriin ikäluokkiin kuuluminen on jotakin Tuire Toivaselle opettanut, on se opettanut tekemään työtä, kantamaan vastuun ja puhaltamaan yhteen hiileen. Tänä syksynä eläkkeelle jääneelle Hämeenlinnan lyseon voimistelunopettajalle kolmas ikä on täynnä mahdollisuuksia. Ennen kaikkea se tarjoaa tilaisuuden ajatella omaa itseään. Suurten ikäluokkien lapselle se on harvinaista.

– En ole koskaan pitänyt suuriin ikäluokkiin kuulumista rasitteena. Lapsuudestani tulee päinvastoin ensimmäisenä mieleen se, että suuret perheet olivat siunaus maan jälleenrakentamiselle. Sodan seuraukset näkyivät kaikkialla, vaikkei siitä niin puhuttukaan. Kaikesta oli pulaa, mutta elämän täytti suuri toiveikkuus.

Kun Tuire Toivanen vuonna 1945 syntyi, syntyi Suomeen lähes 96 000 lasta. Vaikka seuraavina viitenä vuotena syntyikin vuosittain yli 100 000 lasta, luetaan jo vuosi 1945 suurten ikäluokkien aikaan. Koskaan ei syntyvyys ole ollut Suomessa nimittäin niin suurta kuin vuoden 1945 elo- ja syyskuussa.

Asuntopula oli arkea
Rakentajan tyttäreksi syntynyt Tuire Toivanen sai viettää lapsuutensa omakotitalossa kahden sisarensa kanssa. Elämä ei ollut ylellistä, mutta asiat olivat paremmin kuin monilla muilla. 40-luvun lopussa ja 50-luvun alussa Suomessa oli nimittäin kova asuntopula. Yli puolet suurista perheistä asui yhden tai kahden huoneen asunnoissa, joista vain joka neljänteen tuli vesi ja joka kuudennessa oli sisävessa.

Asuntopula pakotti lopulta lähiörakentamiseen. Nyt niin parjatut lähiöt olivat oman aikansa paratiiseja. Perheissä oli paljon lapsia ja jos ahdasta oli kotona, sai ruuhkaan tottua myös koulussa.

– Viiden tai kuuden lapsen perheet olivat tavallisia. Kävin kouluni Karkkilassa, eikä siellä jouduttu käymään koulua vuoroissa, vaikka 40 oppilaan luokat olivatkin normaaleja.

Lukiolaisena Hämeenlinnaan muuttaneen Tuire Toivasen kotona korostettiin aina opiskelun merkitystä. Mikään itsestäänselvyys ei esimerkiksi oppikouluun pääseminen ollut. Koska lapsia oli paljon, oli kilpailu kovaa kaikkialla.

– Suurten ikäluokkien lapsuus oli kilpailua paikasta auringosta. Me kaikki kuitenkin uskoimme lujasti tulevaisuuteen.

Vain viidesosa suurten ikäluokkien lapsista kirjoitti ylioppilaaksi ja vielä harvempi lähti opiskelemaan yliopistoon. Tuire Toivanen opiskeli Helsingin yliopistossa voimistelunopettajaksi 60-luvulla, mutta se paljon kohistu taistolaisuus jäi hänelle etäiseksi, pienen marginaaliryhmän vouhkaukseksi.

– Muistan kävelleeni Vanhan ylioppilastalon ohi juuri silloin, kun se vallattiin, mutta ei se minuun mitään suurta vaikutusta tehnyt. Taistolaiset olivat kovaääninen pieni ryhmä, jolle muut hymähtelivät.

Eläkkeellä on upeaa
Valmistuttuaan Tuire Toivanen sai sattumalta viran vanhasta koulukaupungista Hämeenlinnasta. Oma mies Olli Toivanen löytyi kaupungista jo lukioaikana ja lapsia syntyi perheeseen kaksi. Suurpehettä ei hän niin kuin ei koko sukupolvikaan koskaan halunnut.

– Minulle riitti kaksi lasta, sillä halusin käydä töissä. Työnteko on ollut minulle aina tärkeää ja nautin jokaisesta niistä 34 vuodesta, jotka olin opettajana. Niin paljon en kuitenkaan työstä nauttinut, ettenkö nauttisi myös eläkkeellä olemisesta.

Tuire Toivaselle on vieras ajatus, että suuret ikäluokat olisivat eläköityessään eläkepommi. Hän on vielä hyvässä kunnossa ja päivät ovat täynnä touhua. Syksy on mennyt lapsenlasta hoitaessa.

– Aion ajatella nyt ensimmäistä kertaa elämässäni sitä, mikä minusta itsestäni tuntuu hyvältä. Elän niin kuin olen aina opettanut eli liikun paljon ja syön terveellisesti. Espanjan Aurinkorannikolle tai maalle muuttaminen on minulle vieras ajatus. Haluan liikkua, kokea ja nähdä vielä uusia asioita. Aurinkorantoja enemmän minua kiinnostaa vaikkapa patikointi Kiinanmuurilla. (HäSa)