fbpx
Uutiset

Taas nousi naistaiteilija valoon

Hämeenlinnan taidemuseon kesänäyttely esittelee jälleen yhden unohdetun naistaiteilijan 1800-luvun vaihteesta. Hämeenlinnassa syntynyt Hanna Rönnberg (1860–1946) oli rohkea oman tiensä kulkija, kirjailija, toimittaja ja kuvataiteilija.

– Hänet olisi syytä nostaa yhdeksi kuvataiteen kultakauden varteenotettavaksi taiteilijaksi, tutkija Anna-Maria Wiljanen sanoo.

Wiljanen on tutkinut Rönnbergiä opintojensa alkutaipaleelta asti, ja tutkimus tuntuu jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen.

– Rönnbergiä koskevat arkistoaineistot eivät ole kovin kattavia. Hänestä on lähinnä salamyhkäistä ja sirpaleista tietoa, Wiljanen sanoo.

Kirjeiden sekä Rönnbergin novellien ja lehtiartikkeleiden perusteella piirtyy kuitenkin kuva määrätietoisesta ja monipuolisesta naistaiteilijasta, joka halusi kokeilla kuvataiteen eri tyylisuuntia ja edistää naistaiteilijoiden asemaa.

Hämeenlinnan taidemuseo aloitti jo vuonna 1995 suomalaisia naistaiteilijoita esittelevien kesänäyttelyiden sarjan. Edellinen oli 2008 Dora Wahlroosin näyttely. Seuraava on jo suunnitteilla parin vuoden päähän. Silloin esiteltävänä on Ada Thilén ja joukko hänen taiteilijasisariaan.

Kansankuvauksia …ja merimaisemia

Hanna Rönnbergin tuotannossa on kolme aihetta tai paikkaa, jotka toistuvat lähes läpi elämän: Ahvenanmaa, Kulosaari ja matkat ympäri Eurooppaa.

– Hänellä oli valtava elämänjano ja halu löytää uusia kokemuksia ja kuvauskohteita, Anna-Maria Wiljanen sanoo.

Ahvenanmaa ja erityisesti Önningebyn taiteilijasiirtokunta olivat Rönnbergille tärkeitä. Ahvenanmaalla Rönnberg maalasi saariston luontoa ja ihmisten arkielämää. Monet taiteilijan hienoimmista teoksista syntyivät näissä maisemissa.

Kansankuvaajana Hanna Rönnberg saavutti suurimmat julkiset tunnustuksensa. Esimerkiksi työlaitoksen naisia kuvaava teos Työlaitoksessa vuodelta 1893 voitti Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinnon.

Meri tuntuu innoittaneen taiteilijaa kaiken ikää.

Rönnberg asettui 1909 meren äärelle asumaankin, kun hänestä tuli yksi Helsingin Kulosaaren huvilakaupungin ensimmäisistä asukkaista ja alueen puuhanainen. Kulosaaren maisemat toistuivatkin monissa maalauksissa.

Etenkin uransa alkuvaiheessa Hanna Rönnberg maalasi naturalistisia tai ranskalaishenkisen ulkoilmamaalauksen leimaamia teoksia. Pariisi oli yksi taiteilijan lempikaupungeista, ja hän vieraili siellä opiskeluajoistaan aina 1930-luvulle asti.

– Pariisi on sentään Pariisi ja täällä verikin virtaa suonissa nopeammin, taiteilija kirjoitti.

Koko talo täynnä …kesänäyttelyä

Taidemuseon Engel-rakennus on ylhäältä alas täynnä Hanna Rönnbergin teoksia. Noin 70 maalauksen lisäksi esillä on Rönnbergin toimittamien aikakauslehtien numeroita sekä kirjallisuutta.

Yksi huoneista on varattu lapsiyleisölle työpajatyöskentelyä varten. Luvassa on mm. ulkoilmamaalausta sekä “taideopiskelijan polkuja” esikoulu- ja alakouluikäisille lapsille.

Hämeenlinnan jälkeen osa Rönnbergin teoksista nähdään syksyllä Ahvenanmaan taidemuseossa. (HäSa)

Hanna Rönnbergin maalauksia Hämeenlinnan taidemuseossa 12.5.–16.9.2012.

Menot