Uutiset

Tahdon asia

Eurokriisin yhä syventyessä ovat monet valmiita keskustelemaan yhteisvaluutan tulevaisuudesta. Vain euromaiden johtajien rivit eivät juuri ole rakoilleet. Euro pelastetaan, viesti kuuluu kuukaudesta toiseen.

Mantran sanoma on, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Onhan Euroopan yhdentyminen ennenkin nytkähtänyt eteenpäin kriisien kautta.

Spekulaatiot yhteisvaluutan kohtalosta vain kiihtyvät, koska euromaat ovat yksinkertaisesti hoitaneet talouskriisin tähän asti huonosti. Huonosti sikäli, että unionissa pidettiin pitkään itsepintaisesti kiinni siitä, että velkajärjestelyt eivät ole vaihtoehto kriisin ratkaisemiseksi. Uskottiin vain siihen, että tiukat säästötoimet tekevät tehtävänsä.

Muun muassa Nobel-palkittu ekonomisti Paul Krugman on sanonut, ettei hän näe miten Kreikka voisi välttää lainojen uudelleenjärjestelyn.

Aivan viime aikoina pehmeää velkajärjestelyä ei ole enää yhtä kovasanaisesti tyrmätty. Jopa Euroopan keskuspankin sisältä on alkanut kuulla kommentteja, joiden perusteella tiukka linja ei enää pidä. Saneerauksesta on tullut yksi vaihtoehto.

Realismi alkaa vihdoin avata euromaiden silmiä, mutta puhaltaako se samalla koko yhteisvaluutan nurin? Euronhan piti vahvistaa eurooppalaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja siten olla jälleen yksi askel kohti syvempää integraatiota. Oliko se vain romanttista pilvihattaraunelmaa?

Krugman on syyttänyt euroarkkitehtejä siitä, että he sulkivat silmänsä yhteisvaluutan ilmiselviltä heikkouksilta. He kielsivät sen tosiasian, että euro ei voi toimia. Miten se voisi, kun unionissa ei ole sen toimimiseksi tarvittavia instituutioita?

Euromaat esimerkiksi luopuivat euron vuoksi taloudellisesta joustavuudestaan, kuten mahdollisuudesta devalvaatioon talouskriisin aikana, mutta eivät saaneet tilalle mitään vastaavaa mekanismia.

Tätä ei otettu huomioon – tai haluttu ottaa huomioon – kun euro esiteltiin. Nyt euromaat kelluvat kaikki samassa veneessä, jota talouskriisi keinuttaa aika ankarasti.

Euroopan unionin perustajien mielessä siinsi ajatus Euroopan liittovaltiosta. On kiinni poliittisista päätöksistä, toteutuuko heidän haaveensa koskaan.

Unionilla on jo yhteiset markkinat ja yhteinen valuutta, liittovaltiona sillä olisi myös yhteinen talouspolitiikka. Joko asiassa tämän kriisin myötä otetaan ratkaiseva askel?

Teoriassa liittovaltio on ratkaisu, käytännössä hankalampi tapaus. Eurooppa ei ole Yhdysvallat, jossa osavaltioilla on muutakin yhteistä kuin rahapolitiikka, kuten kieli ja kulttuuri.

Pitäisikö Euroopan yhdentymiselle sitten antaa vielä aikaa, vai pikkuhiljaa ja hallitusti piirtää tarinalle piste?

Erilaisuus ei ole este parisuhteissa, mutta pakkoavioliitot ovat harvoin onnellisia. Ei voi kuin odottaa ja katsoa, josko se rakkaus leimahtaisi ja muistaa, että suuret rakkaustarinat eivät synny pienellä vaivalla, vaan suurella tahdolla.