Uutiset

Tahdon - sana, josta joudut maksamaan

Alle kouluikäisenä viikonloppujeni kohokohta oli Radiomafian Lasten mehuhetki -ohjelmaan soittaminen. C-kasetille tallennettiin paritkin jutusteluni toivelauluohjelmassa. Radioaseman linjoja pommitettiin yhteistuumin talon kaikkien lankapuhelimien voimin.
Kerran toivoin puhelun päätteeksi soitettavaksi Prinsessa Ruususen häämarssia. Erkki Melartinin kappaleen nappasin toivelistalleni isäni kanssa katselemastani Edvin Laineenohjaamasta elokuvasta Prinsessa Ruusunen. Pikkutytön topakkuudella päätin jo tuolloin, että häissäni astelisin alttarille tuon sävelmän tahtiin.

(Toinen tuon ajan unelmahäihini kuulunut yksityiskohta oli, että hiukseni ylettyisivät alttarilta kirkon ovelle asti. Kuten kuvasta näkyy, suunnitelmat kariutuivat kampaajan saksiin.)

Juontaja oli hämillään hiukan erikoislaatuisemmasta toiveestani. Ei heiltä kuulemma Prinsessa Ruususen häämarssia löytynyt. Lohdutukseksi eetteristä kajahti Prinsessa Ruusu linnassa tarha-ikäisten esittämänä. Voi sitä pettymyksen määrää! Itkin katkerasti lasten rallattaessa radiossa.

Enää hääsuunnitelmiks i tuskin riittävät vain häämarssin valitseminen ja hiusten kasvattaminen laahusmittaan. Hämeen Sanomien Maailman uutisissa kerrottiin kesäkuun puolivälissä, että Italiassa naimisiin mennään yhä vanhempina, ja joskus hääjuhlat jätetään kokonaan viettämättä. Syynä on toki osittain yhteiskunnan muutos, mutta myös juhlallisuuksien kalleus saa pariskunnat hautaamaan hääsuunnitelmansa.

Italiassa häistä pulitetaan keskimäärin 27 000 euroa. Hääbudjettia kartutetaan omista sekä sukulaisten lompakoista, välillä kustannukset hoidetaan osittain lainarahalla.

Uskon, että kauniit ja hääparin näköiset juhlat saa järjestettyä ilman tuhansien eurojen lainoja. Rahareikiä on toki monia, mutta sormukset saadaan varmasti vaihdettua ilman kuninkaallisia hääbudjettejakin.

Häästressiä aiheuttaa luonnollisesti osaltaan mediassa näytettävä häähumu. On satuhäitä, meidän häitä, kaiken maailman häähulluja ja häämatkoista taistelevia pariskuntia. Yksi morsian laihduttaa itseään valkoiseen unelmaan, kun taas toinen jättää hääjärjestelyt ylkänsä hoidettavaksi. Ja kaiken tämän päälle vielä rikkaat ja kuuluisat esittelevät ökyhäitään.

Erinäiset ohjelmaformaatit esittelevät, kuinka rahaa syydetään ympäriinsä hurjemmalla tahdilla kuin kostealla etelänmatkalla. Häitä stressataan ainakin vuodenpäivät, eikä kiukuttelulta ja turhautuneilta itkukohtauksilta vältytä. Täytyyhän omissa häissä sulhasen solmioneulan sopia servietteihin ja morsiamen alusasuun, kun kaikissa muissakin häissä niin on tehty.

Häiden jälkeen tuoreen avioparin valtaa usein tyhjyyden tunne, enää ei ole kutsukortteja askarreltavana vaan edessä siintää avioelämä. Mutta hetkinen, eikös juuri sitä varten koko pirskeet pistetty pystyyn.

Hääparin ei pitäisi joutua makaroni-tonnikalakuurille juhliensa vuoksi. Turhat paineet joutavat romukoppaan, teennäinen täydellisyys on yliarvostettua.