fbpx
Uutiset

Tähtitaiteilijan talo nousee Helsinkiin

Kiinalaisen toisinajattelijan Ai Weiwein taidetta nähdään syksyn ja talven ajan laajassa näyttelyssä Helsingissä. 
 
Nykytaiteen supertähti Ai on länsimaissa tunnettu ehkä taidettaankin paremmin siitä, että häntä on kotimaassaan vainottu kiinalaisen yhteiskunnan epäkohtien paljastamisesta. 
Kiinan viranomaiset muun muassa vangitsivat hänet moneksi kuukaudeksi 2011 ja estivät häntä poistumasta maasta. 
 
Passinsa taiteilija sai takaisin vasta viime heinäkuussa. Kun matkustaminen ulkomaille nyt on mahdollista, Ai Weiweitä odoteltiin myös näyttelynsä avajaisiin Suomeen. Ainakin lehdistötilaisuuteen osallistumisen hän kuitenkin perui. 
 
– Olisimme iloisia, jos hän tulisi edes jossakin vaiheessa katsomaan näyttelyään, sanoo Helsingin taidemuseon HAMin johtaja Maija Tanninen-Mattila
 
Ai Weiweillä on pitänyt kiirettä, sillä vain viikkoa ennen Helsingin-näyttelyä hänen näyttelynsä avautui myös Lontoossa. Kiinalainen nykytaide on viime vuosina muutenkin ollut nosteessa kansainvälisissä taidehuutokaupoissa ja näyttelyissä.  
 
Suomessakin siitä on saatu maistiaisia. Keväällä Amos Andersonin taidemuseo esitteli nykyaikaisia tussimaalauksia, ja syyskesällä Helsingin juhlaviikot toi Suomeen kymmenen kiinalaisen naistaiteilijan videoteoksia. Sarjan täydentää Ai Weiwein näyttely. 
 
Mutta miksi juuri Ai Weiweistä tuli kansainvälinen tähtitaiteilija? Minkälaisia keinoja taiteilijoilla ylipäätään on toimia sensuuriherkässä maassa?
 
Kiinalaisen nykytaiteen buumia kommentoivat Kiinan visuaaliseen kulttuuriin erikoistunut taidehistorian tohtori Minna Valjakka sekä professori Maaretta Jaukkuri, joka kokosi äskettäin Helsingin juhlaviikoille kiinalaisten naistaiteilijoiden näyttelyn. 
 
Professori Jaukkuri arvelee, että Ai Weiwein kansainvälinen maine perustuu pitkälti hänen siviilirohkeuteensa.
 
– Hän toi julkisuuteen esimerkiksi koulujen sortumisen (Sichuanin maanjäristyksen jälkeen) ja on siksi ollut kotimaassaan poliittisesti takaa-ajettu.
 
Teoksissaan taiteilija on Jaukkurin mielestä osannut yhdistää sopivasti kiinalaisen taiteen ja länsimaisen nykytaiteen keinoja. 
 
– Hän vastaa siis ennakkoluulojamme Kiinasta, mutta tuo samalla jotain uutta. 
 
Minna Valjakka muistuttaa, että Ai opiskeli ja työskenteli Yhdysvalloissa 1981–1993.
 
– Hän loi silloin suhteita länsimaisiin taiteilijoihin ja taidepiireihin. 
 
Kriitikot ovat luonnehtineet ilkeästi, että New York opetti Ain tekemään taidetta, joka herättää kansainvälisen mielenkiinnon. Tarpeeksi isoa ja näyttävää, esimerkiksi. 
Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa on kasvattanut taiteilijan mainetta. Paitsi, että hän on monipuolinen käsitetaiteilijana, maalarina, muotoilijana ja valokuvaajana, hän on aktiivinen bloggaaja ja internetin käyttäjä. Dokumentoimalla omaa elämäänsä hän on tehnyt itsestäänkin taideteoksen.
 
– Länsimaissa hänet tunnetaan taiteilijana, Kiinassa ennen kaikkea aktivistina ja bloggaajana, Valjakka sanoo.
 
Jättääkö Ai Weiwei muita merkittäviä kiinalaistaiteilijoita varjoonsa? 
 
Jaukkurin mielestä Kiinassa kaikki on niin suurta ja taiteilijoita niin paljon, että länsimaissa jää paljonkin taiteilijoita Ai Weiwein kaltaisten tähtien varjoon. 
 
– Kaiken kaikkiaan naistaiteilijat ovat jääneet miestaiteilijoiden taakse. Esimerkiksi huutokaupoissa naisten teoksia ei juuri näy.
 
Valjakka sanoo, että Kiinassa koko nykytaide on marginaalissa. Erityisesti nuorten taiteilijoiden on vaikea päästä läpi kansainvälisesti.
 
– On ymmärrettävää, että biennaaleihin ja näyttelyihin halutaan tähtitaiteilijoita. Tähän vaikuttaa sellainenkin yksinkertainen asia, että heistä yleisön on mahdollista löytää lisätietoja englanniksi, Valjakka sanoo.
 
Toisaalta hän uskoo, että tuomalla aasialaista taidetta länsimaisen yleisön ulottuville kansainväliset supertähdet auraavat tietä muillekin maanmiehilleen. 
 
Miten taiteilija voi toimia maassa, jossa taidetta sensuroidaan ja jossa poliittisesti arkojen aiheiden käsitteleminen voi viedä vankilaan?
 
Jaukkurin tapaamien taiteilijoiden mukaan kyse on lähinnä siitä, miten pitkälle asioissa voi mennä. 
 
– Minulla on tunne, että pienissä piireissä ja henkilökohtaisissa aiheissa ollaan vapaampia kuin poliittisesti arkojen aiheiden kritisoimisessa. Kun tämän ymmärtää, pystyy jollakin lailla luovimaan.
Valjakan mukaan oleellista ei niinkään ole se, mitä voi tehdä, vaan mitä voi tuoda esille.
 
– Kriittisiäkin teoksia tehdään, mutta on mietittävä, missä niitä esitellään. Näytetäänkö teoksia pienessä suljetussa taiteilijatapaamisessa tai ulkomailla, vai jätetäänkö teos ehkä odottamaan parempaa hetkeä, hän pohtii.
 
Taiteilijoiden kannalta Kiinassa on Valjakan mielestä ongelmallista tietty ennustamattomuus. Kielletyn ja sallitun raja voi muuttua yhtäkkiä, ja teoksia saatetaan eri aikoina tulkita uudessa valossa. Se voi aiheuttaa itsesensuuria.
 
Kielikuvien ja kiertoilmausten käytössä kiinalaiset ovatkin kehittyneet taitaviksi. Kiinalaisessa kulttuurissa on perinteisestikin käytetty runsaasti kirjallisuus- ja historiaviittauksia sekä symboliikkaa. 
 
Minkälaisia piilotettuja viestejä Ai Weiwein teoksissa on?
 
Minna Valjakka kertoo kuvasta, jonka Ai julkaisi Facebookissa kotiarestinsa aikana. Päivällispöytään, valkoiselle pöytäliinalle, oli katettu valtavasti jokirapuja. 
 
– Kiinankielinen sana jokirapu tarkoittaa hieman toisin äännettynä harmoniaa. Kiinan hallitus taas ei yleensä käytä sanaa sensuuri, mutta sen sijaan puhutaan paljon ”yhteiskunnan harmoniasta”. Se oli moniulotteinen poliittinen manifesti, hän sanoo.
 
Jaukkuri viittaa taiteen moniulotteisuuteen: teoksia voi tulkita monella tavalla.
 
– Emmehän me [länsimaissa] osaa tulkita kiinalaista symboliikkaa, jota Ain töihin sisältyy, hän sanoo.
 
Se ei tarkoita sitä, että emme osaisi katsella teoksia ja nauttia niistä.

Menot