Uutiset

Taidekauppa koukuttaa nyt netissä

Mitä meklarilla tekee? No ei mitään, taidan olla kohta työtön, sanoo Helsingin Bukowskin taideasiantuntija Christian Boman ja nauraa päälle. Perinteikäs huutokauppahuone siirsi vuoden alussa koko taidekauppansa online-myyntiin. Arvotaulut, antiikkiesineet ja hopea vaihtavat omistajaa internetissä enterin painalluksella. 
 
Eivät Bomanilta silti oikeasti lopu työt.
 
Taidehuutokauppaa valmistellaan monta kuukautta, kun myyntiin otettavia teoksia valikoidaan ja arvioidaan.
 
Bomanin mielestä huutokaupan jännityskään ei ole kadonnut mihinkään, vaikka jotkut asiakkaista kaipaavat vasarakaupan intensiivistä tunnelmaa.
 
– Taidehuutokauppa on aina ota tai jätä -tilanne sekä myyjälle että ostajalle. Auton ostamista voi harkita seuraavaan vuoteen, mutta taideteos on myynnissä vain hetken ja katoaa sitten taas markkinoilta, Boman vertaa.
 
– Loppuhuipennus on säilynyt. Viimeisen tunnin ja viimeisten minuuttien aikana tapahtuu paljon. Silloin painetaan turbonappia, sanoo markkinointipäällikkö Johan Wulff.
 
Tukholmassa vuonna 1870 perustettu Bukowskin huutokauppa rantautui Suomeen 35 vuotta sitten. Helsingissä järjestetään klassisen ja modernin taiteen teemahuutokauppa kahdesti syksyllä ja kahdesti keväällä. 
 
Myytävää kerätään usein vuoden päivät tai vähintään siitä asti kun edellinen teemahuutokauppa on ohi.
 
Tärkeä osa taidekauppaa on näyttely, jossa esitellään myytävät esineet pari viikkoa ennen huutokauppaa.  Ostajat haluavat nähdä teokset livenä, vaikka olisivat kuinka päteviä taiteentuntijoita.
 
– Teoksia ei osteta näkemättä, ja ripustuskin on tärkeää. Ihmiset aistivat täällä teosten ja näyttelyn tunnelmaa, asiakaspalvelupäällikkö Annika Larres tietää. 
 
Erityisesti klassisen taiteen huutokaupoista saadaan lukea uutisia. Klassisessa myydään esimerkiksi Schjerfbeckin ja Edelfeltin kaltaisten kuuluisuuksien teoksia huippuhinnoilla.
Sellainen näyttely ja huutokauppa oli toukokuun lopussa Helsingin Bukowskilla. 
 
Kallein työ oli Vladimir Makovskin Hääkulkue, jonka lähtöhinta oli 250 000 euroa. Taulun hinta nousi lopulta yli 340 000 euron.
 
Samalla viikolla myös helsinkiläinen Hagelstam & co järjesti oman, vuosittaisen klassisen ja modernin taiteen laatuhuutokauppansa Helsingin Bulevardilla.
Hagelstamilla käydään sekä online- että vasarahuutokauppaa.
 
– Arvotaiteen kauppa on sen verran tärkeä tilaisuus, että meklariperinteistä pidetään kiinni, intendentti Maria Ekman-Kolari sanoo.
 
Online-kauppa ja meklarin pitämä vasarahuutokauppa eivät muutenkaan sulje toisiaan pois: myös ”fyysiseen” taidehuutokauppaan voi osallistua netin välityksellä. 
 
Death, disaster and divorce, eli kuolema, katastrofi ja avioero. Maria Ekman-Kolarin mukaan tällainen englanninkielinen ”3D-tekniikka” kattaa yleisimmät tavat, joilla huutokauppahuoneisiin tulee taidetta ja antiikkia myyntiin. 
 
Esimerkiksi perikunnat saattavat laittaa arvoesineitä myyntiin, jos eivät pääse yhteisymmärrykseen niiden jakamisesta. Myös ostajat ovat enimmäkseen yksityisiä ihmisiä. 
 
– Suuri osa teoksista päätyy kotien seinille, Bukowskin taideasiantuntijat sanovat.
 
Myös museot ostavat jonkin verran vanhaa taidetta – ja ostaisivat ehkä enemmänkin, jos hankintamäärärahat riittäisivät.
 
– Museot eivät useinkaan hae kaikkein kalleimpia töitä, mutta niitä kiinnostavat myös luonnokset ja esimerkiksi grafiikanlehdet, jotka saattavat olla suuren yleisön silmissä hiukan harmaan näköisiä, Christian Boman sanoo ja näyttää Helene Schjerfbeckin sekatekniikalla toteuttamaa mustanharmaata metsäkuvaa.
 
Samassa näyttelyhuoneeseen pyyhältää kuin varmemmaksi vakuudeksi Hämeenlinnan taidemuseon johtaja Taina Lammassaari. Hän ei edes katso Edelfeltin, saati Makovskin tauluun päin, sillä lähtöhinta on aivan liian korkea.
 
– Hankintamäärärahaa on vain parikymmentätuhatta vuodessa. Sillä ei paljon osteta, hän sanoo.
 
Lammassaaren mukaan pienikin raha riittää esimerkiksi 1800–1900-lukujen vaihteen naistaiteilijoiden töihin. 
 
Lisäksi hän seuraa huutokaupoissa yleisesti taiteen hintatasoa.
 
– On tärkeää tietää hinnoista, jotta osataan arvioida museokokoelmien vakuutusarvoja, hän sanoo. 
 
Vakuutusarvoilla on merkitystä esimerkiksi silloin, kun museo lainaa teoksiaan muihin näyttelyihin.
 
Taidehuutokauppoihin päätyy yksityiskokoelmista teoksia, joita on joskus esitelty taidenäyttelyissä. Taina Lammassaari kääntää varovasti taustapuolen esiin Maria Wiikin (1853–1928) pienestä maalauksesta, joka esittää kunnallisneuvos J.FR. Lindroosia.
 
– Tämä oli meillä näyttelyssä 15 vuotta sitten, hän osoittaa taulun takana olevaa Hämeenlinnan taidemuseon näyttelyleimaa. Näyttelyhistoria nostaa yleensä teoksen arvoa.
 
Hagelstamilta Lammassaari löysi puolestaan Hanna Rönnbergin 1890-luvun maalauksen Äiti ja lapsi, jota museo etsi kuumeisesti näyttelyynsä muutama vuosi sitten, mutta ei löytänyt.
 
– Ja tuolla se nyt oli, hän huokaa. Sille tielleen teos sai jäädäkin, sillä 45 000 euron lähtöhinta oli Hämeenlinnan taidemuseolle liikaa.
 
Kauppatieteiden maisteri Tony Pohjanpalo katseli Bukowskin näyttelyssä maisemamaalauksia. Lapinkävijä suosii metsämaisemia ja haluaa ikään kuin upota maisemaan. 
 
– En useinkaan osta taulua, jossa on ihmisiä, hän huomaa.
 
Tony Pohjanpalo on kerännyt taidetta 1960-luvulta asti, joten seinät alkavat olla täynnä. 
 
– Välillä myyn jotain pois, jotta voin taas ostaa uutta, hän kertoo.
 
Keräilijä haaveilee aina tekevänsä huimia löytöjä, joiden arvo nousisi vuosien mittaan. 
 
 – Harvoinhan sellaisia osuu kohdalle. Pääasia on kuitenkin elämys, ei niinkään sijoitus, hän sanoo.
 
Tällä kertaa hän ei aikonut ostaa mitään, mutta tuli vilkaisemaan näyttelyn samalla, kun toi arvioitavaksi yhden ilmeisesti venäläisen taulun.

Päivän lehti

29.3.2020