Uutiset

Taidemuseossa tarjouksessa naisrauhaa

Tavaratalon rinnastaminen taidemuseoon tuntuu äkkiseltään perin oudolta. Taidehistorioitsija Anna Kortelainen on tutkinut näiden miljöiden yhtäläisyyksiä pieteetillä, ja vähin erin molemmat paikat alkavatkin mahtua saman jutun raameihin.

– Taidemuseot ja tavaratalot ovat syntyneet samanaikaisesti, noin 150 vuotta sitten. Ja puhun nyt taidemuseosta modernissa merkityksessä. Taidemuseosta, joka on avoinna kaikille, ja joka haluaa, että koko keskiluokka tulisi mielellään katsomaan taidetta, aloittaa Kortelainen.

Konkreettisia yhtäläisyyksiä löytyy arkkitehtuurista, asiakasergonomiasta, teknologiasta, saavutettavuudesta ja niin edelleen. Mielenkiintoisemman yhtäläisyyden Kortelainen löytää kuitenkin materian tuolta puolten.

– Taidemuseot ja tavaratalot ovat nimenomaan naisten maailmoja, naisten kaupunkikokemuksia.

Hänen mielestään tavaratalo on paljon enemmän kuin tavaranostopaikka ja taidemuseo paljon muutakin kuin hengenylevöittämö.

– Tavaratalo on naisen turvapaikka, jossa hän saa kulkea ja viihtyä. Toisaalta taidemuseoilla on nykyään ankarat budjetit, ja ne kilpailevat monien muiden visuaalisten virikkeiden kanssa, jopa viihteen kanssa.

Lasillinen viiniä, kuppi kahvia, seurustelua ystävien kanssa. Totta. Näitä mahdollisuuksia tarjoavat sekä tavaratalot että museot.

Lahjat naisen kontolla

Anna Kortelaisesta leivottiin tänä syksynä se nainen, joka teki shoppailusta salonkikelpoista ja antoi kuluttamiselle synninpäästön. Hänen tavaratalojen historiaa käsittelevä kirjansa Päivä naisten paratiisissa on yksi Tieto-Finlandia-kilpailun ehdokkaista.

Joulun painaessa päälle Kortelaiselta on pakko kysyä, millaisen lisämausteen se tuo kuluttamiseen.

– Tässä meidän maallistuneessa, jälkiluterilaisessa Suomessa toistetaan joulumantraa: kyllä tämä kaupallinen joulu on hirveä, kun pitää kuluttaa, ja jospa tänä jouluna ei ostettaisi niin kauheasti lahjoja. Näin sanomalla on suoritettu joulurituaali ja voidaan siirtyä valmiiksi katettuun pöytään.

– Mutta annas olla, jos jonakin vuonna yksikään kauppa ei koristautuisi tingelitangeleihin eikä joulupukit ilmestyisikään, niin kaikki olisivat aivan shokissa. Meidän täytyy saada tuntea, että meidän kotijoulun ulkopuolella on se halveksuttava kaupallinen joulu. Silloin me tunnemme olevamme aitoja.

Kaupallisen joulun halveksunta kohdistuu erityisesti äiteihin ja vaimoihin, jotka huolehtivat lahjaruljanssista sekä joulupöydän rakentamisesta.

– Joka ikinen joulu naiset tekevät velvollisuutensa, ilahduttavat rakkaitaan lahjoilla ja sitten saavat tällaisen yleisen tuomion, että kyllä joulu on niin kaupallinen. Se on vääryys. Vaikka tekisi ihan kaiken itse, niin kauppaan on pakko mennä.

Kuluttaminen on politiikkaa

Kortelainen itse aikoo joulukiireiltään ehtiä myös taidemuseoon. Nyt niissä ei ole tungosta ja museokaupat ovat mitä mainioimpia lahja-apajia.

– Joo, niistä löytyy kaikkea ovelaa, pientä kivaa. Olen hyvin maallinen ihminen. Minusta joulurauha ei löydy niinkään kirkosta vaan taidemuseosta.

Vaikka hän päästää kuluttamisen ja shoppailun pannasta, ei ole samantekevää mistä ja mitä ostaa.

– Kun ostan taidemuseon kaupasta jotakin, tuen samalla taidemuseon toimintaa. Mitä ostaa ja mitä ei todellakaan osta, siitä käydään jokapäiväiset vaalit, sanoo Kortelainen. (HäSa)