Uutiset

Taifuunin jälkeiset pelastustyöt meneillään Japanissa: uhriluku kasvaa, ihmisiä on myös kateissa

Taifuuni Hagibis on jo heikentynyt ja poistunut merelle sunnuntaiaamuna.
Tokion läheisyydessä sijaitsevan Kawasakin kadut olivat taifuunin jäljiltä mudan peittämät Kawasakissa Tokion läheisyydessä. Kuva: JIJI PRESS
Tokion läheisyydessä sijaitsevan Kawasakin kadut olivat taifuunin jäljiltä mudan peittämät Kawasakissa Tokion läheisyydessä. Kuva: JIJI PRESS

Ainakin 18 ihmistä on kuollut ja 15 on kateissa taifuuni Hagibisin jäljiltä Japanissa. Myrsky on jo poistunut merelle, ja armeijan johtamat pelastustyöt ovat meneillään eri puolilla Japania.

Loukkaantuneita on Japanin yleisradioyhtiö NHK:n mukaan 149.

Lauantai-iltana Japanin pääsaarelle Honshun itärannikolle iskenyt voimakas taifuuni on aiheuttanut laajoilla alueilla tulvia, ja ihmisiä on saarroksissa, osan kadonneista pelätään joutuneen tulvavesien vietäväksi.

Taifuuni Hagibis aiheutti lauantaina mittavia tuhoja eri puolilla Japania: se romutti autoja ja vahingoitti taloja. Kuvassa on taifuunin tuhoja Tokion itäpuolelta Ichinarasta Chiban alueelta. Kuva: JIJI PRESS

Tulvien ohella tuhoa ovat aiheuttaneet maanvyöryt, rankkasateet ja myrskytuulet, jotka puhalsivat paikoin jopa 60 metriä sekunnissa. Arviolta puoli miljoonaa kotia on ilman sähköä.

Paikalliset viranomaiset arvelevat, että ihmisiä on kuollut maanvyörymissä, osa heistä on jumittunut autoihinsa tulvavesien noustua.

Yli seitsemälle miljoonalle ihmiselle annettiin lauantaihin mennessä evakuointikehotus, mutta arviolta 50 000 pakeni suojatiloihin.

Taifuuni Hagibis aiheutti lauantaina liikennekaaoksen, ja Tokion alueella peruttiin kaikki, yli tuhat lentoa sekä suurin osa juna- ja metrovuoroista.

Viikonlopun aikana Japanissa oli määrä järjestää useita urheilukilpailuja, mutta osa niistä jouduttiin taifuunin vuoksi perumaan. Formula 1 -kisat Japanin Suzukassa ajetaan lauantain sijaan tänään sunnuntaina. Rugbyn MM-kisat sen sijaan peruttiin.

Poika ihmetteli lauantaina taifuunin nostattamia aaltoja Japanin Atawassa. Kuva: FRANCK ROBICHON
Poika ihmetteli lauantaina taifuunin nostattamia aaltoja Japanin Atawassa. Kuva: FRANCK ROBICHON

Japanissa 20 taifuunia vuodessa

Japaniin iskee noin 20 taifuunia vuodessa, mutta ne iskevät harvemmin Tokion seudulle. Hagibis oli voimakkain taifuuni vähään aikaan.

Syyskuussa taifuuni Faxai aiheutti laajaa tuhoa Japanissa. Se vahingoitti 30 000 kotia, joista suurinta osaa ei ole ehditty edes korjata, kertoo BBC.

– Lähdin suojatiloihin, koska myrsky repi taloni katon pois ja sadevedet pääsivät sisään. Olen huolissani kodistani, sanoi Tateyaman suojatiloihin Chiban alueella hakeutunut 93-vuotias mies yleisradioyhtiö NHK:lle.