Kolumnit Uutiset

Taikasanat

Olin 20-vuotiaana töissä Seinäjoen seurakunnan rippileireillä. Olin kirjallisuudenopiskelija vailla teologista tai pedagogista koulutusta, mutta sain pitää joitain oppitunteja.

Kun lähemmäs 30 teiniä istui ties kuinka monetta lämmintä kesäpäivää leirikeskuksen luokassa, kiinnostus opittaviin asioihin saattoi välillä herpaantua ja kokemattoman ripariopen ääni haipua pulisevan rippilapsijoukon alle.

Mutta minäpä olin sattumalta keksinyt taikasanat, joilla teinit sai hiljaisiksi. Taikasanat olivat: ”Mä kerron teille tarinan.” Nuoret lopettivat hälinän ja kuuntelivat, kun opetin tarinoimalla. Omalla äänelläni, omin sanoin, katsekontaktin kera.

Silloin ymmärsin, että tarinoissa on voimaa. Esimerkkejä riittää.

Kävin Lahden taideinstituutin viimeisen vuosikurssin Tuottavin yksikkö -näyttelyssä Lahden taidemuseossa. Työt puhuttelivat itsessäänkin, mutta kun henkilökunta antoi selailtavakseni kirjan, jossa taiteilijat esiteltiin ja jossa osa kertoi ajatuksistaan ja töidensä taustoista, taideteokset avautuivat lisää.

Saman olen kokenut Hämeenlinnan Galleria Koneessa. Teokset riittävät yksinäänkin, mutta jos Taulun Sirpa on paikalla ja ehtii kertoa näyttelyn ripustuksesta, taiteilijan jakamista ajatuksista tai anekdooteista, haluan kuulla.

Heinäkuussa pianisti Tuomas Nikkanen piti Chopin-konsertin Sibelius Centerissä. Ennen kuuluisan Minuuttivalssin soittamista hän valotti kappaleen taustoja – ei kyse olekaan aikamääreestä vaan koirasta, jonka eloisaa touhuamista säveltäjä oli katsellut!

Tein ystävieni kanssa kesäretken Jokioisten museorautatielle, jossa pääsimme vanhan höyryjunan kyytiin.

Kapeilla kiskoilla kolistelu oli elämys jo sinänsä, mutta vielä erityisemmäksi sen teki ajan henkeen pukeutunut konduktööri, joka lippumme tarkastaessaan kertoili menneiden vuosikymmenten raidematkailusta.

Hurmaava herra sai meistä innokkaan fanikunnan – ja me uutta syvyyttä tietoihimme.

On ihan oikeutettua kysyä, tarvitaanko etenkään taiteessa taustatarinoita tai -tietoja. Eikö teos puhu puolestaan? Taidettahan tässä on tarkoitus tarkastella, ei sen tekijää!

Ei olekaan mielekästä nostaa tekijää teosta tärkeämmäksi. Mutta tarinallisuus syventää vuoropuhelua.

Taustalla ollut ajatus, oli se taiteilijan tai museonjohtajan tai kuraattorin, ei mitätöi minun tulkintaani tai kokemustani. Ei kulttuurin kokemisessa ole kyse arvoituksesta, jossa koetetaan keksiä tekijöiden tavoitteita.

Tarinat sitovat asiat konteksteihin. Mikään ei synny tyhjiössä, asiat saavat merkityksiä erilaisia taustoja vasten. Mikä on minun tarinani, mihin kohtaan taideteos tai kulttuurielämys osuu, mitä se herättää tai heijastaa? Tarinoiden risteämät luovat uusia tarinoita, toisten kertomukset muistuttavat omista kertomuksista.

Me olemme tarinoita, me olemme tarinankertojia. Me tiedämme taikasanat.

Kirjoittaja on sanataideohjaaja ja kriitikko, Riihimäki.