fbpx
Uutiset

Taistelujen joulu

Esko Valanne oli vain 21-vuotias joutuessaan jatkosotaan kesäkuussa 1941. Sota keskeytti hänen koulunkäyntinsä jo vuonna 1939, kun hän siirtyi ilmavalvontatehtäviin koulukaupungissaan Toijalassa.

Ensimmäinen sotajoulu oli toisenlainen kuin joulut kotona Lempäälän pappilassa. Melkein päivälleen 70 vuotta kirjeen lähettämisen jälkeen hänen poikansa löysi isän vanhan kirjeen aivan sattumalta kymmenien muiden kirjeiden seasta.

Tykistön tulenjohtajana Kevyt Patteristo 11:ssä toimineen nuoren sotilaan kirje kertoo ajasta, jolloin jouluna tärkeintä eivät olleet lahjat ja herkuttelu, vaan kaipaus kotiin ja muistot menneistä jouluista

27.12.1941

Rakas kotiväki!
Minullakin oli joulu, mutta harvinainen joulu, todellinen sotajoulu. Jouduin aatonaattona kertomaani paikkaan, kuoleman keskelle, aivan ryssien sekaan. Koko yön olin tulenjohtopaikalla, seisoin ja kuuntelin ja ammutin kranaatteja vihollispuolelle.

Odotin ja aavistin, että jotain tapahtuu. Niin sitten tapahtuikin. Aamuyöllä aikaisin vihollinen hyökkäsi suurin voimin voimakkaan keskityksen jälkeen. Meidän pieni ja väsynyt joukkomme oli pakotettu heti vetäytymään.

Minunkin mieheni olivat väsyneitä, saivat pakokauhun, vetäytyivät ennen aikojaan. Itse en voinut, sillä velvollisuuteni oli niin kauan häiritä vihollista kuin mahdollista. Yksi puhelinmies oli apunani ja kanavan töyräältä johdin patterien tulta. Lopulta oli meidänkin lähdettävä. Koko aattopäivän vihollinen painosti ja olin sellaisessa kranaattisateessa, että joka hetki saattoi olla viimeinen.

Ihmeellisesti Jumala meitä auttoi ja kun ilta koitti, oli jonkun verran rauhallisempaa.

Jouluaattoilta, mitä ihania muistoja se toikaan mieleeni. Vaikka en paljoa jaksanut ajatella pitkien valvomisien jälkeen taas tähystellessäni ja kuunnellessani, palasivat ajatukseni väkisinkin sinne luoksenne. Aikaan jolloin siellä kotona joulukynttilät sytytettiin, jolloin isä piti jouluhartauden, tykkimme syöksivät tulta ja kuolemaa uhkaavan vihollisen niskaan. Jouluyö, täällä taistelun ja uhrauksien yö. Mutta luulen, että kaikilla meillä jotka tuon yön täällä vartiotehtävissämme vietimme, oli suuri sisäinen joulurauha ulkopuolisesta melskeestä huolimatta.

Oli ikimuistettava hetki, tuo jolloin komentajamme ja pastori tulivat käymään vaatimattomassa majapaikassamme. En koskaan tuota tilaisuutta unohda. Tuttu jouluvirsi, jota pieni väsynyt joukkomme lauloi kylmässä, öljylampun himmeästi valaisemassa kämpässä vihollisen kranaattien räjähdellessä ulkopuolella. Se saattoi jokaisen mielen vakavaksi. Jokaisen silmä kostui aivan huomaamatta. Pastorin lukema jouluevankeliumi, lämmin, lyhyt ja mieleenpainuva joulusaarna sekä komentajan joulutervehdys.

Nuo kaikki ovat muistoja, mitkä eivät mielestäni lähde.
Tuli aika, jolloin te siellä valmistauduitte lähtemään joulukirkkoon. Me täällä valmistauduimme torjumaan vihollisen jälleen yllättäen tekemän hyökkäyksen. Koko jouluaamun taistelimme, todellista taistelua elämästä ja kuolemasta ja saimme Jumalan avulla vihollisen taasen haavoitettua. Kuusi oli joukossamme niitä, jotka tänä jouluaamuna antoivat Isänmaalle kaikkensa.

Jumala suokoon meille rauhallisen Uuden Vuoden.

Esko

Esko Valanne oli rintamalla koko jatkosodan ajan vuodesta 1941 vuoteen 1944. Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi sodasta ehjin nahoin. Useita läheltä piti-tilanteita hän muisteli mielellään mökkisaunan “jälkilöylyissä”.

Valanne suoritti ylioppilastutkinnon ja opiskeli oikeustieteellisessä tiedekunnassa valmistuen auskultoinnin jälkeen varatuomariksi. Hämeenlinnaan hän muutti 50-luvun alussa työn perässä. Työpaikallaan Hämeen lääninhallituksessa hän tapasi tulevan vaimonsa ja meni naimisiin vuonna 1952.

Perheeseen syntyi kaksi poikaa ja yksi tytär.

Esko Valanne kuoli 17.2.2005.

Menot