fbpx
Uutiset

Taistelupotkuista tulee tanssia

Mitä seuraa, jos yhdistää akrobatiaa, taistelulajeja, kuvataidetta ja progressiivista rokkia?

Hämeenlinnalainen säveltäjä Antti Polameri haluaa ottaa asiasta selvän. Hän säveltää ja ohjaa alkusyksystä Verkatehtaalle showperformanssin, jonka nimi kuuluu englanniksi Music for Martial Arts and Dance. Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa musiikkia taistelulajeille ja tanssille.

– Olen harrastanut kamppailulajeja 16-vuotiaasta asti, Polameri selvittää.

Tainatar-bändinsä ja muiden musiikkitöidensä lisäksi Polameri on viime vuosina tehnyt yhteistyötä tanssiteattereiden kanssa. Siitä kypsyi pikkuhiljaa ajatus yhdistää taistelulajeja hiukan tanssillisemmaksi kokonaisuudeksi.

Projektissa Polameri saa yhdistää henkilökohtaiset intohimonsa kohteet. Hänellä on omien sanojensa mukaan yksi raaja mukana taistelulajeissa, yksi musiikinteossa ja yksi rumpujensoitossa.

– Koen tekeväni pioneerityötä ja luovani täysin uutta lajityyppiä, hän sanoo.

Liikkeen alkuhämäristä …kohti showmeininkiä

Antti Polameren live-bändin lisäksi Vanaja-salin lavalla nähdään tanssija Kati Kotilainen sekä tamperelainen trikkausryhmä Unito.

Trikkauksessa yhdistellään akrobaattisia liikkeitä ja taistelulajipotkuja, ja lisäksi mukana on jonkin verran tanssillisia elementtejä.

Polameri sai vihjeen Unito-ryhmästä läänintaiteilija Anna Veséniltä, joka oli nähnyt ryhmän esiintyvän tv-ohjelma Talentissa.

– Minulla ei edes ole televisiota, mutta Anna sanoi, että eikös tuo ole juuri sitä mistä olet haaveillut, Polameri kertoo.

Nettiversio esityksestä vakuutti hänet ryhmän taidoista, ja neuvottelut Uniton kanssa johtivat pian yhteistyöhön.

Lavalla käväisee myös kaksikko Antti Polameren omasta urheiluseurasta, Hämeenlinnan Shorinji Kemposta. Kempo on japanilainen itsepuolustuslaji.

Esityksessä kuljetaan liikkeen alkuhämärästä tähän päivään ja energiseen showmeininkiin. Musiikki on progressiivista rokkia, jossa kuuluu vaikutteita etnomusiikista ja elokuvamusiikista.

Visuaalisuutta esitykseen tuovat seinälle heijastetut maalaukset. Ne on tehnyt Polameren vaimo Tuire Toivola.

Vauhdikasta …katsottavaa nuorille

Antti Polameri uskoo, että energinen ja näyttävä esitys sopii erityisesti yläaste- ja lukioikäisille, mutta miksei koko perheellekin.

Music for Martial Arts and Dance on Verkahtehtaan seitsemäs tuotantoresidenssi. Tällä kertaa se rahoitetaan yhteistyössä Hämeen taidetoimikunnan kanssa.

Residenssi tarkoittaa, että Verkatehdas antaa tilansa korvauksetta uuden kantaesityksen harjoittelemiseen ja esittämiseen. Aiemmin residenssissä on nähty mm. Tero Saarinen Company, Kimmo Pohjonen ja Ville Walo sekä paikallisista taiteilijoista muusikko Petri Keinonen.

– Olen tavattoman iloinen tästä projektista. Sopii Verkatehtaan rooliin, että tarjoamme foorumin paikallisille kiinnostaville esityksille ja esiintyjille, toimitusjohtaja Jouko Astor sanoo. (HäSa)

Menot