Uutiset

Taleban kertoo vallanneensa Afganistanin toiseksi suurimman kaupungin – suurista kaupungeista hallituksen hallussa olisi enää pääkaupunki Kabul

Taleban kertoi valtauksesta Twitterissä. BBC:n mukaan Kandaharin valtausta ei ole vielä vahvistettu.
Kun Yhdysvaltain johtaman liittouman joukot aloittivat vetäytymisensä toukokuun alussa, oli odotettavissa, että Taleban vahvistaa jalansijaansa. Liike valloittikin nopeasti laajoja alueita Afganistanista, mutta pääasiassa maaseudulla.
Kun Yhdysvaltain johtaman liittouman joukot aloittivat vetäytymisensä toukokuun alussa, oli odotettavissa, että Taleban vahvistaa jalansijaansa. Liike valloittikin nopeasti laajoja alueita Afganistanista, mutta pääasiassa maaseudulla. Kuva: EPA

Äärijärjestö Taleban kertoo saaneensa haltuunsa Afganistanin toiseksi suurimman kaupungin Kandaharin. Uutistoimisto AFP:n mukaan Talebanin edustaja kertoi asiasta Twitterissä. Paikallinen asukas kertoi AFP:lle, että hallituksen joukot vaikuttavat vetäytyneen sotilastukikohtaan kaupungin ulkopuolella.

Kandaharin valtaamisen jälkeen maan hallituksen hallussa olisi suurista kaupungeista enää vain pääkaupunki Kabul ja joitakin alueita muilla seuduilla. Viimeisen viikon aikana Taleban on nyt ottanut haltuunsa jo 12 maakunnan pääkaupungit, kun Kandahar lasketaan mukaan. Yhteensä Afganistanissa on 34 maakuntaa.

AFP:n uutisen jälkeen yhdysvaltalaisella uutiskanava CNN:llä vielä pohdittiin, mitä Kandaharin mahdollinen valtaus voisi tarkoittaa. CNN:n Kabulissa oleva kirjeenvaihtaja Clarissa Ward sanoo, että Kandaharin haltuun ottaminen olisi niin sanotusti suunnanmuuttaja.

–  Kabulissa ihmiset ajattelevat, että Kandaharin kaatuminen soittaisi Afganistanin joukkojen, Afganistan hallituksen kuolinkelloja, Ward toteaa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että Kandaharin valtausta ei ole vielä vahvistettu. BBC kertoo, että valtaus olisi merkittävää Talebanille, sillä äärijärjestö sai alkunsa kaupungissa. Kandahar on myös strategisesti merkittävää, sillä siellä sijaitsee kansainvälinen lentokenttä, ja kaupunki on yksi Afganistanin kaupankäynnin keskittymisistä.

Kandahar sijaitsee Etelä-Afganistanissa. Aiemmin torstaina Taleban kertoi vallanneensa Heratin ja Ghaznin kaupungit. Herat sijaitsee 150 kilometrin päässä Iranin rajasta ja Ghazni 150 kilometrin päässä Kabulista.

BBC:n mukaan tuhannet ihmiset ovat paenneet Talebania Kabuliin. Qatarilaisen al-Jazeeran mukaan Afganistanissa on yli 389  000 ihmistä, jotka ovat paenneet maan sisällä.

Taleban arvioitua nopeampi

Kun Yhdysvaltain johtaman liittouman joukot aloittivat vetäytymisensä toukokuun alussa, oli odotettavissa, että Taleban vahvistaa jalansijaansa. Liike valloittikin nopeasti laajoja alueita Afganistanista, mutta pääasiassa maaseudulla.

Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki kertoi aiemmin STT:lle tapahtumien nopeuden yllättäneen myös esimerkiksi Yhdysvaltain hallinnon sisäpiiriläiset.

–  Siellä oli arvioita, että menee 2–3 vuotta ennen kuin Afganistanin hallinto luhistuu. Ne arviot ovat nyt jo selvästi vanhentuneita, Ruohomäki totesi.

Mediat: Afganistanin hallitus tarjoutui jakamaan vallan Talebanin kanssa

Afganistanin hallitus tarjoutui jakamaan vallan maassa äärijärjestö Talebanin kanssa. Asiasta kertoivat eilen sekä uutistoimisto AFP:n neuvottelulähde että al-Jazeeran korkea hallituslähde.

AFP:n ja al-Jazeeran nimettömiksi jättäytyneiden lähteiden mukaan hallitus on toimittanut ehdotuksensa neuvottelujen välittäjänä toimivalle Qatarille. Ehtona vallanjakosopimukselle on väkivaltaisuuksien lopettaminen. Tiedossa ei ole, onko medioilla sama lähde.

Sekä Yhdysvallat että Britannia ovat ilmoittaneet lähettävänsä sotilaitaan evakuoimaan kansalaisiaan Afganistanista.

Yhdysvallat lähettää pääkaupunki Kabuliin 3  000 sotilasta ja Britannia 600. Joukkojen tehtävänä on tukea maiden lähetystöjen henkilökunnan evakuointia.

Yhdysvallat kertoi myös aloittavansa päivittäiset lennot, joilla evakuoidaan afganistanilaisia tulkkeja ja muita Yhdysvaltoja auttaneita, jotka pelkäävät henkensä puolesta äärijärjestö Talebanin vallatessa yhä suurempia osia maasta.

Menot