Uutiset

Talleihin lyödään laatuleimoja

”Korkealaatuinen ratsastuskoulu jokaisella osa-alueella.” Sellainen on Laatutallin maininnan saanut ratsastuskoulu.

– Kaikilla Aulangolla tehdyillä uudistuksilla pyritään siihen, että Laatutallin status saadaan. Toivottavasti se järjestyy vielä tämän vuoden aikana, Salla Varenti Aulangon ratsastuskoululta sanoo.

– Meiltä puuttuu vaatimuksista vain lantala, joka on jo suunnitteilla.

Laatutalli on Suomen Ratsastajainliiton uuden, kolmitasoisen laatuluokittelun ylin taso. Laatuportaiden perustasolla ovat lähtökohtaisesti kaikki liiton jäsentallit, mutta liitossa uskotaan, että monet yrittäjät ovat innokkaita kehittämään toimintaansa edelleen.

Laatuluokittelu tekee alalle hyvää
Hämeenlinnan seudun talleissa tallien laatuluokittelua pidetään hyvänä asiana.

– Se on hyvä, että hevosten oloja parannetaan näin.

Laatuluokitus kertoo asiakkaille myös koulun varusteiden ja opetuksen tasosta, Terhi Koivula Alaspään ratsastuskeskuksesta sanoo.

– Ratsastajainliitolla oli aiemmin käytössä tähditykset, ja tämä on vastaavanlainen luokittelu. Mielestäni tämä on hyvä juttu, Harvialan hevostilan Sirpa Häkkinen sanoo.

Varenti toivoo, että laatuluokittelu asettaisi ”maaseudun tallit” samaan asemaan pääkaupunkiseudun tallien kanssa.

– Ihmisillä on usein se kuva, että ammattitaitoisia talleja löytyy vain kehäkolmosen sisäpuolelta, Varenti sanoo.

Laatutallin kriteerit ovat kovat
Laatutallin merkinnän saamiseksi talleilta vaaditaan paljon. Hevosten ja opetuksen tason lisäksi suurennuslasin alla ovat esimerkiksi ratsastuskoulun tilat, yritystoiminta sekä asiakaspalvelu.

– Osa on EU-vaatimuksia, joita talleille on asetettu, ja osa taas selkeästi laadullisia tai palvelullisia kriteereitä, Varenti toteaa.

– Laatuluokituksen korkeimmalla tasolla puhutaan merkittävistä investoinneista. Laatutallin puitteet ovat juhlavat ja kalliit, Häkkinen sanoo.

Suomen Ratsastajainliitto on arvioinut, että Laatutalliksi pääsisi noin 20 sen melkein 300 jäsentallista.

Ratsastajainliitto painottaa, että kaikkien sen hyväksymien tallien toiminta korkeatasoista. Jo liiton jäsenyydelle asetetaan tarkat kriteerit.

– Pienemmät tallit säilyvät perushyvinä Suomen Ratsastajainliiton hyväksyminä talleina, Häkkinen sanoo.

Muutoksiin sijoittaminen mietityttää vielä
Hämeenlinnan talleilla emmitään, lähdetäänkö Laatutalli-merkintää tavoittelemaan. Erityisesti mietityttää puitteisiin investoiminen.

EU:lta on tulossa voimaan uudet tallisäädökset vuonna 2014, jolloin monella tallilla on joka tapauksessa remontti edessä. Harvialan hevostilankin talli remontoidaan tai tilalle rakennetaan uusi.

– Kun uusi talli tulee, niin sitten meidän on mahdollista hakea Laatutalli-mainintaa. Tulevaisuudessa olemme siitä varmasti kiinnostuneita, Häkkinen sanoo.

Myös Alaspään ratsastuskeskuksen olisi muutoksilla mahdollista tavoitella ylintä kategoriaa.

– Olen kyllä vähän sitä vastaan, että ratsastuskoulun puitteiden pitäisi olla niin hienot. Puitteet voivat olla toimivat ja turvalliset olematta luksusta, Koivula sanoo.
(HäSa)