Uutiset

Tallentuiko videolle superharvinaisuus? Ilveskuiskaaja Hannu Rantala uskoo kuvanneensa ilvesviitoset, mutta tutkija arvelee, että pennut ovat kahden eri emon

Rantalalla on lounaissuomalaisessa metsässä pitkälle toista sataa riistakameraa. Jo aiemmin niille oli tallentunut todisteita ilvesnelosista, mutta nyt kyseessä olisivat Euroopan ensimmäiset todennetut viitoset. Luken erikoistutkija pitää tätä epätodennäköisenä.

 

Yksi, kaksi, kolme, neljä – ja viisi! Riistakameran tallenne on kiistämätön: Ilvesemon perässä juoksee peräti viisi pehmotassuista pentua.

Kissaeläimet sulautuvat hienosti kesäaamun auringon pilkuttamaan metsään. Kuvanlaatu on erinomainen, sillä ilvekset eivät pelkää raumalaisen Hannu Rantalan kameran hajua. Siksi reitti vie aivan kameran edestä.

– Kyllä kyyneleet meinasivat tulla silmiin. Tuntuu siltä, että luonto kiittää, ilveskuiskaajaksikin tituleerattu Rantala myöntää.

Hän on vakuuttunut, että kyseessä ovat viitoset. Tutkijan mukaan todennäköisempää on, että kyseessä ovat kahden eri emon pennut.

Suomen laajin ilveskameraverkosto

Rantalalla on tiettävästi Suomen laajin, erityisesti ilvesten elämän seuraamiseen viritetty riistakameraverkosto, jota hän on ylläpitänyt pian vuosikymmenen ajan. Tavoitteena on lisätä oikeaa tietoa ja arvostusta ilvestä sekä ylipäätään eläimiä kohtaan.

Sitkeys ja loppumaton rakkaus ilveksiin on opettanut Rantalaa lukemaan eläinten elmää ja liikkeitä jo etukäteen. Se on mahdollistanut kameroiden sijoittelun parhaille paikoille, ja vähitellen ilveskuiskaajan haju on muuttunut osaksi ilvesten elinpiiriä.

Mahdollinen viitospentue syntyi emolle, jolle Rantala on antanyt nimeksi Ärmätti. Sitä Rantala on seurannut ainakin seitsemän vuoden ajan.

– Toisella videolla Ärmätti käy ensin tarkistamassa kameran hajun ja toteaa, että tuttu on. Sitten mamma siirtää viitoset aivan kameran edestä, Rantala kertoo.

Rantalalla myös ensimmäinen video nelosista

Vuonna 2013 Rantala onnistui tallentamaan videokuvaa Nykerö-emolle syntyneistä ilvesnelosista.

Tuolloin kyse oli ensimmäisestä videoiduista nelospentueesta, eikä havaintojakaan ollut tätä ennen kuin yksi. Vuonna 2015 Janakkalassa saatiin kuvaa niin ikään ilvesnelosista.

Viitospentueesta ei sen sijaan ole sen enempää aiempia havaintoja kuin todisteitakaan.

Rantala säästää osan superharvinaisista videoista tekeillä olevaan elokuvaan, mutta antoi yhden julkaistavaksi Lännen Medialle.

Erikoistutkija: Todennäköisesti kahden emon pentuja

Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Katja Holmala on nähnyt Rantalan videon.

Hän katsoo, että todennäköisesti kyseessä eivät ole viitoset, vaan mukana on sen sijaan kahden eri emon pentuja.

– Riistakameravideot kertovat vain, mitä kuvakulmaan mahtuu. Toinen emo lienee kiertänyt kamerapaikan jostakin eri kohdasta tai on mennyt jo aikaisemmin ohi, Holmala arvelee.

Hän korostaa, että varmuus saataisiin vain lumiseen aikaan.

Holmalan mukaan nelosetkin ovat Suomessa erittäin harvinaisia, eikä koko Euroopastakaan tunneta viiden pennun ilvespentueita.

– Sen sijaan sukulaisnaaraiden liikkuminen yhdessä pentujensa kanssa on melko yleistä.

”Nämä ovat viitoset ja piste”

”Oman” alueensa ilvekset tarkkaan tunteva Rantala on kuitenkin vakuuttunut, että kyseessä on viitospentue.

– Nämä ovat viitoset ja piste. Tämä on Ärmätin ydinaluetta, eikä muista emoista ole mitään kuvamateriaalia tällä alueella kahteen vuoteen, hän korostaa.

Rantalalla on maastossa peräti 125 riistakameraa, joita hän ylläpitää ja seuraa hyvin aktiivisesti. Viitoskysymykseen saatetaan saada selvyys, jos pentueesta tulee lisää kuvamateriaalia lähipäivinä tai -viikkoina.