Uutiset

Talouskasvusto rehottaa

Kun me puhumme talouskasvusta, niin mistä me silloin puhumme?

Talouspoliittista keskustelua satunnaisesti seuraavan on työlästä pysyä kärryillä, saada eri koulukuntien argumenteista faktoja oman maailmankuvansa rakennuspuiksi. Eihän tuon tärkeämpää puheenaihetta nykymaailmassa ole kuin talouskasvu, sen mahdollisuus tai mahdottomuus, vaihtoehdot tai ehdottomuus. Olisiko vaihtoehtoa edes juupas-eipästelylle?

Tuttu asetelma toistui viikonloppuna, kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja työministeri Anni Sinnemäki (kok.) esittivät näkökantansa. Kataisen mukaan ympäristönsuojelukin tarvitsee talouskasvua, jotta suojeluun on varaa. Sinnemäki ei kaivannut talouskasvua, jos se tapahtuu ylikuluttamalla maapallon resursseja.

Perusta on yksikertainen: talouskasvulla kustannetaan kansalaisten lisääntyviä tarpeita. Tuo hämärtyy, jos kasvu kiistetään sillä perusteella, ettei ”nykyistä menoa” voi paisuttaa. Talouskasvua pitää olla, mutta entistä enemmän kyse on muutoksesta, uuden hakemisesta ja tuottavuuden lisäämisestä.

Kun suomalaiset eivät ole halukkaita tekemään töitä nykyistä enemmän, on työuria pidentämisen sijasta syvennettävä. Tuota tarkoittanevat ne tutkijat, jotka aloittivat keskustelun Suomen ”ainoasta mahdollisuudesta” erikoistua korkeaa koulutusta ja erityisosaamista vaativiin tehtäviin. Ja monella toimialalla, perinteisen metalli- ja puujalkaparin sijaan.

Uuden ajattelun mukaan kasvu ja tuottavuus eivät tule vain teollisista investoinneista, vaan aineettomista hyödykkeistä, osaamisesta. Henkisestä talouskasvusta. (Osaaminen-sana sitten osaa ärsyttää. On se silti parempi kuin ”tietotaito/taitotieto” tai nouhau.)

Päivänkohtainen talouskeskustelu ei valitettavasti valota eri puolueiden linjauksia siitä, kuinka Suomen talouskasvu turvataan. Puolueet ja muut intressiensä valvojat pitävät eniten älämölöä veroratkaisuista. Niiden vaikutukset talouskasvuun ovat korkeintaan ”dynaamisia”, pitkällä aikavälillä pieniä.

Talouskasvun tolkuttamisesta ei usein ota seppäkään selvää. Milloin puhuja tarkoittaa maailmantalouden kasvua, milloin yksittäisen maan tai jopa yrityksen kasvua?

Kasvuideologiaa arvostelevat vaihtoehtoajattelijat ovat jo kauan nähneet ilmestyskirjan petoja jättimäisissä monikansallisissa firmoissa. Heille on erävoitto, jos nyt Yhdysvalloissa toteutuu ehdotus suitsia pankkien liikakasvu. Tuossa on terve ajatus pohjalla. Yksittäisen firman talouskasvu ei välttämättä ole eduksi yleiselle talouskasvulle, yhteishyvälle suorastaan.

Kasvuhormonien piilottaminen jättipankeilta on kuitenkin helppoa verrattuna siihen, mitä pitäisi tehdä Kiinalle, joka on rahoittanut Yhdysvaltain talouskasvun ja on pian maailman toiseksi suurin kansantalous.

Jotta Kiinasta olisi globaalin kasvun todelliseksi veturiksi, sen itsensä pitäisi alkaa kuluttaa. Kiinassa on myös merkkejä työvoimapulasta. Ei sieltä ole tulossa meille osaajia, joissa lukee ”Made in China”. Kyllä meidän on osattava tehdä osaajamme ihan itse.