Uutiset

Tältä näyttää nykypäivän pankkirosvo

 

Hervé Falciani on nykyajan pankkirosvo, jonka työkalu on tietokone eikä sorkkarauta.

HSBC-pankin työntekijänä hän varasti sveitsiläispankin asiakastietoja eri valtioille, kun näki, ettei tilien varoista maksettu veroja. Näin hän mursi Sveitsin pankkisalaisuuden. Miestä vastaan jatketaan maanantaina oikeudenkäyntiä Sveitsissä.

Falciania syytetään talousvakoilusta, pankki- ja kaupallisen salassapitovelvollisuuden rikkomisesta ja luottamuksellisten tietojen kavaltamisesta.

– En aio ilmestyä maanantaiseenkaan oikeusistuntoon, kuten en tullut myöskään ensimmäiseen istuntoon. En hyväksy oikeuslaitosta, joka tuomitsee toimeni, Falciani laukoo Ranskan puolella Divonnen kasinolla. Sveitsi on täältä kymmenen minuutin päässä. Siellä häntä odottaisi vankila.

Falcianin tarina on huima jännäri. Hän käyttää valenimeä, matkustaa Libanoniin ja saa sitä kautta sveitsiläiset epäilemään pankkivakoilua. Jouluna 2008 Sveitsin poliisi pidättää ja kuulustelee hänet, mutta vapauttaa.

Mies pakenee Ranskaan, jossa hänet pidätetään. Tällöin hän saa Ranskan yleisen syyttäjän kiinnostumaan pankin asiakkaina olleista ranskalaisista verorikollisista. Tapaus kiristää Sveitsin ja Ranskan valtioiden välit äärimmilleen.

Samaan aikaan monen eurooppalaisvaltion finanssikriisi ja rahapula jouduttaa Falcianin varastamien asiakastietojen käyttöä.

MONI pitää Falciania finanssimaailman pelastajana.

Tietovaras pakenee Espanjaan, koska pelkää henkensä puolesta. Siellä hänet vangitaan heinäkuussa 2012, mutta vapautetaan jälleen, nyt kahdeksan henkivartijan ja luotiliivien kanssa. Hän osti vapautensa luovuttamalla espanjalaisasiakkaiden tiedot.

Sveitsin kanta on selvä: Falciani varasti asiakkaiden tilitiedot voidakseen myydä ne asiakkaiden kotivaltioille ja rikastuakseen. Rosmo itse kieltää saaneensa minkäänlaisia korvauksia tiedoista.

HSBC-pankin Geneven toimisto hallinnoi tuolloin 180 miljardin euron varoja sadoista maista.

Espanjalaiset väittävät saaneensa Falcianin avulla 300 miljoonaa euroa verotuloja. Ranskalaisia oli asiakkaina 3 000 ja heillä lasketaan olleen viiden miljardin euron verotettavat varat piilossa.

VERONKIERTO on monille valtioille mittava ongelma. Italia menettää verotuloja vuosittain 180 miljardin euron edestä. Seuraavaksi massiivisimmin veroja kartetaan Saksassa eli 158 miljardin euron arvosta.

– Varastin asiakastiedot, Falciani myöntää.

– Mutta onko olemassa sellaista lakia, joka sallii totuuden paljastamisen ilman, että lakia rikotaan? Järjestelmä se tässä on syypää, en minä, hän sanoo.

Brittipankki on maksanut lähes 38 miljoonan euron sakot toimistaan ja vähentänyt 70 prosenttia Sveitsin asiakastileistään.

– Odotan helpottuneena oikeusistuntoa ja tuomiota. Sen jälkeen pääsen normaalielämään.

Mitä se sitten on, kysyy Lännen media Falcianilta.

– Aion olla aktiivinen kansalainen, oli sitten kyse kunnista tai valtioista. Jatkan paljastuksia yrityksissä ja useissa maissa. Nyt olen kiinnostunut eri maksujärjestelmien kuten kännykkämaksujen ja nettivaluutta bitcoinin avaamisesta. Haluan omalla esimerkilläni sanoa kaikille: Olet vahva: Voit muuttaa kaikki asiat, jos vain haluat.

Kirsi Hyytiäinen

Asiasanat

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic