Kolumnit Uutiset

Talvi toi omat ongelmansa

Talvi tuli kertarytinällä poikkeuksellisesti jo marraskuun alussa. Ennusteen mukaan se tuskin jää vielä pysyväksi, vaikka juuri tätä lepokauteen valmistautuva luonto kaipaisi.

Kaikki eivät ehkä ole samaa mieltä. Kanta-Hämeessä on – tai ainakin vielä äskettäin oli – monia mattimyöhäisiä muuttolintuja, joiden lajitoverit ovat jo kaukana etelässä.

Niin myös Riihimäen sinipyrstön ja sepeltaskun tai Turengin tiltaltin ja Hattulan västäräkin pitäisi olla. Ne onnistuivat sinnittelemään hengissä marraskuun puolelle asti, mutta äkillinen sään muutos saattaa nyt koitua niiden kohtaloksi.

Vastaavia tapauksia löydetään maakunnasta joka syksy. Usein kyseessä on sairas tai loukkaantunut yksilö, jonka muuttovietti on jo hiipunut, eikä lintu enää ymmärrä lähteä.

Ainoa toivo on silloin yrittää selviytyä siemenravinnolla esimerkiksi jonkin ruokintapaikan turvin. Toisinaan joku yksilö onnistuu, monet eivät.

Toisenlaisia ongelmia talvi tuo muun muassa pelastuslaitoksille. Järvien jäätyessä huolestuneet kansalaiset soittelevat niitä ahdingossa olevien joutsenten avuksi.

Tänäkin talvena pelastuslaitokset eri puolilla Suomea ovat saaneet jo useita soittoja jäihin jäätyneistä joutsenista. Ylen mukaan esimerkiksi Satakunnassa on parissa päivässä pelastettu poikkeuksellisen monta avun tarpeessa ollutta yksilöä.

Kiinni jäätyminen on toki mahdollista, mutta hyvin harvinaista. Lintujen jaloissa on erityinen verenkiertojärjestelmä, minkä ansiosta jalkojen lämpötila on selvästi alempi kuin ruumiin muissa osissa. Niiden jalat eivät siis palele eivätkä kovin helposti jäädy kiinni.

Jäällä kyyhöttävällä joutsenellakaan ei välttämättä ole hädän päivää, vaikka se makaisi paikallaan tuntikausia. Isompi ongelma on tasainen ja liukas jää, josta joutsenen on vaikea nousta lentoon. Monen yrityksen vuoksi lintu voi olla uupunut ja sen vuoksi avun tarpeessa.

Talven tuloon liittyy myös nimimerkki Mummun havainto. Hän kyseli äskettäin Hämeen Sanomien tekstaripalstalla, onko ihan normaalia, että varpuspöllö vaanii saalista päivällä lintujen ruokintapaikalla. Nimimerkin mukaan pöllöjen pitäisi liikkua hämärissä ja öisin.

Mummu on oikeassa. Pöllöt ovat pääasiassa hämärä- ja yöaktiivisia petolintuja, mutta kyllä ne saattavat toisinaan olla liikkeellä myös päivällä.

Varsinkin varpuspöllö ilmestyy usein talven tullessa ruokintapaikkojen tuntumaan pikkulintujahtiin. Ihan normaalia on sekin, että pöllön ollessa lähistöllä pysyttelevät tintit visusti piilossa.

Päivän lehti

17.1.2020