Kolumnit Uutiset

Tämä on takaisinveto enemmistön paineessa

Takaisinveto tehdään yleensä silloin, kun tuote tai palvelu on epäkelpo eli sellainen, jota ei koskaan olisi pitänyt päästää ns. markkinoille tuotantolaitoksesta tai tässä tapauksessa sanomalehden toimituksesta.

Vähän toistakymmentä vuotta sitten haukuin tällä palstalla syvimpään maan rakoon Eppu Normaalin. – Ai, että miksi? – Perusteet olivat henkilökohtaisia, mutta niillä ei ollut ilmeisessä omahyväisyydessään yleistä kantavuutta.

Väitin, että orkesterin ura on ollut loputonta alamäkeä aina 1970-luvun lopulta ja ensimmäisestä Maximum Jee&Jee -albumista alkaen.

Olen taipunut, osaksi enemmistön paineessa, mutta taipunut kuitenkin.

Olin väärässä, ja jos voisin, keräisin jutun sisältäneet lehdet takaisin. Onneksi ne ovat kuitenkin jo aikoja sitten palanneet kiertoon keräyspaperin muodossa.

Parhaillaan vietetään Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlavuotta. Pian tulee ensi-iltaan Eppujen vaiheista kertova elokuva.

Eihän noista jätkistä voi kaiken jälkeenkään olla pitämättä.

Eppujen ralleissa on jotakin pysyvää, etten sanoisi eeppistä. Eipä haittaa, vaikka niitä eivät varsinaisesti rasita musikaaliset hienoudet. Mitä väliä tässä marraskuisessa murheellisten laulujen maassa.

Biiseistä tulee läpeensä aina hyvä mieli, vaikka niitä ei varsinaisesti rakastaisikaan. Ei ole pakkoa siihen, mutta ei mihinkään muuhunkaan.

Kansalla on oikeus Eppuihinsa, joita kuunnellessa unohtuvat Sipilän hallituksen eläkeleikkauksetkin.

Tokihan Eput ovat myös tabu, josta ei saisi lausua halaistua negatiivista sanaa. En enää siis lausukaan. En ikinä, tai en ainakaan seuraavaan 11 vuoteen.

Mihinkäs voisivat tavalliset suomalaiset paremmin samastua? Niin tavallisia, ihan vähäsen säälittäviä, niin riemastuttavan rehellisiä ja ilmeisen inhimillisiä.

Eput ovat vähäväkisen väen elämäntapavalmentajia ja asennekonsultteja. Eletään tässä ja nyt liikoja murehtimatta ja kaivetaan repusta tarvittaessa niitä rupisia riimejä.

Palautetta on yleensä mukava saada, varsinkin, jos se on myönteistä.

Vuonna 2005 julkaistu juttu kirvoitti Eppujen suurimman suojelijan, levymoguli Epe Heleniuksen lähettämään varsinaisen vuodatuksen, jolle ei vedä vertoja mikään sitä ennen tai sittemminkään saamani haukkumakirje. Ei ole meinaan kovin usein säälittäväksi ja ilmeisen ylipainoiseksi onanoijaksi meikäläistä mainittu.