Uutiset

Tampereentien mureneva talo nostettiin suosta

– Vanajavesi tulvi keväisin Tampereentien talojen kellareihin asti. Oli hauskaa, kun pääsimme luistelemaan sukkasillamme naapurin kellariin, Miisa Vekka nauraa.

50- ja 60-lukujen Linnanpuisto oli täynnä ihmeellisiä asioita.

– Maa oli niin kosteata, että talot vajosivat pikkuhiljaa ja olivat vinoja, mutta sitten ne vaan nostettiin tunkeilla ylös, Miisa Vekka selittää.

Miisa Vekka hieraisi silmiään viime sunnuntaina, kun hän näki valokuvan tuttuakin tutumman talon nurkasta ja murenevasta sokkelista Hämeen Sanomien Hämeenlinnan kirjeessä.

Hän vietti Tampereentie 11:ssä olevassa talossa nuoruutensa, eikä lapsuuskaan kovin kaukana kulunut, sillä Miisa Vekka syntyi naapuritalossa eli Tampereentie 9:ssä.

Vekat asuivat peräkkäisissä taloissa Tampereentien varressa. Ensin olivat Vekan baarin paikalla olleet autotallit ja sitten kolme taloa täynnä yhtä ja samaa sukua.

Tilanne oli oikeastaan aika kätevä.

Kun yksi Vekka lähti yhdestä talosta pois, muutti toinen Vekka tilalle.

– Se oli sitä sen ajan kierrätystä, Miisa Vekka virnistää.

Lapsien aarreaitta
Harva tulee ajatelleeksi, että Linnanpuisto oli vielä 60-luvulla täysin toisen näköinen paikka kuin tänään.

Linnanpuistoa päästiin nimittäin rakentamaan vasta aivan 60-luvun lopussa, kun Vanajavettä alettiin säännöstellä.

Tuohon asti Linnanpuisto oli suota, kaislikkoa ja vettä.

Tampereentien molemmin puolin oli omakotitaloja, joista järven puoleiset kuitenkin purettiin 60-luvun puolivälin tienoilla.

Linnan ja kaupungin väliselle alavalle alueelle nousi säännöllisesti tulva. Esimerkiksi Linnankasarmin lapset muistelevat keränneensä simpukoita matkallaan keskustaan.

– Meille lapsillehan tuollainen alue oli tietenkin täydellinen leikkipaikka. Siinä oli uimakoppi, matonpesupaikka ja kaupunkilaiset käyttivät Linnanpuistoa venevalkamanaan.

Kohta satavuotias rakennus
Tampereentie 11:n tarkkaa rakennusvuotta ei Miisa Vekka tiedä, mutta hän muistelee kuulleensa, että se olisi rakennettu vuonna 1913.

Miisa Vekan isä Pekka muutti nelilapsisen perheensä kanssa kohta satavuotiaaseen rakennukseen 50-luvun lopussa. Muut Vekan veljekset asuivat naapurustossa. Laurell avasi Vekan baarin vuonna 1961 tien toiselle puolelle.

– Talot vajosivat pikkuhiljaa suohon ja niinpä isä päätti nostaa tunkeilla Tampereentie 11:n ja rakentaa sille kunnon kellarin. Se oli aika homma, sillä maa oli hyvin kosteaa.

Miisa Vekka muutti talosta 60-luvun lopulla Helsinkiin ja palasi takaisin Hämeenlinnaan vasta vuonna 1993. Nuoruudesta tutussa talossa kului vielä neljä vuotta.

Maisemat olivat täysin muuttuneet, sillä poissa olivat kaislat, hetteikkö ja järven ranta oli talosta kaukana.
Menneisyyttä olivat myös ne iänikuiset tulvat.

Vekan baari ja omakotitalot ovat vielä jonossa Tampereentien varrella. Ehkä numero 11 ehtii vielä viettämään tutussa paikassa satavuotisjuhliaan ennen purkamista, ehkä ei. (HäSa)