Uutiset

Tänään: Kanttorikuoro esiintyy Hattulan kirkossa

Suomen Kanttorikuoro CCF esiintyy Hattulan kirkossa maanantaina 3.2. johtajanaan Heikki Liimola. Hattulan kirkon konsertissa kuullaan niin tuttuja kuin harvinaisempiakin kuorolauluja. Monipuolinen ohjelmisto sisältää niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin kappaleita. Mukana on muun muassa teoksia Maasalolta, Madetojalta ja Verdiltä.
 
Kanttorikuoro on tehnyt kuusi äänitettä, joista viimeisin on kokoelmalevy ”Heijastuksia” vuodelta 2010. Kuoro on tehnyt äänitteitä myös Yleisradiolle. Tänä vuonna Kanttorikuorolta on ilmestymässä uusi levy ”Laulaen kiitän”. Se sisältää tuttuja, perinteisiä hengellisiä lauluja ja myös uusia sovituksia tutuista virsistä.
 
Toimintansa aikana kanttorikuoro on järjestänyt lähes 500 konserttia eri puolella Suomea. Tämän lisäksi kuoro on tehnyt lukuisia konserttimatkoja ulkomaille.
 
Konserttiin on vapaa pääsy. Kolehti menee Yhteisvastuu-keräykselle.
 
Suomen Kanttorikuoro CCF Hattulan kirkossa, Kirkkotie 29, ma 3.2. klo 19.

Asiasanat

Päivän lehti

1.6.2020