Uutiset

Tangokuningas juhlii uutta levyä Satulinnassa

Tangokuningas Kyösti Mäkimattilan uuden levyn julkaisutanssit pyörähdellään Hattulan Satulinnassa lauantaina. Kyseessä on kesällä kruunatun Mäkimattilan ensimmäinen sooloalbumi Suuntatähti.

Satulinnassa Mäkimattila esiintyy Varjokuva-yhtyeensä kanssa. Tanssien sisäänpääsyn hintaan sisältyy tuore albumi, ja esiintymisensä jälkeen Mäkimattila jää tervehtimään yleisöä ja jakaa kaikille halukkaille nimikirjoituksiaan.

Mika Toivasen tuottamalla albumilla Mäkimattila tulkitsee iskelmän klassikoita Unto Monoselta, George de Godzinskyltä, Toivo Kärjelltä ja Reino Helismaalta sekä uudempaa materiaalia muun muassa Kaj Chydeniukselta ja Martti Haaviolta eli runoilija P. Mustapäältä.

Levyllä on myös Mäkimatilan oma sanoitus Suuntatähti, jonka on säveltänyt Olli Leppänen. (HäSa)

Kyösti Mäkimattilan levynjulkaisutanssit Hattulan Satulinnassa lauantaina 23. marraskuuta kello 20.

 

 

Asiasanat