Uutiset

Tansanian koulupojat karkailevat kullankaivajiksi kaivoksille

Vaskoolin pohjalla näyttää olevan vettä, hiekkaa ja jotain kiiltävää. Onko tuo kultaa?

– Ei, se on elohopeaa. Sillä erotellaan kulta hiekasta, kertoo Ali Iddiksi itsensä esittelevä nuori mies.

Mutta sinähän hämmennät sitä paljain käsin. Etkö tiedä, että se on vaarallista?

– Kyllä se on tiedossa, mutta minkäs teet, kun on perhe elätettävänä. Jostain pitää rahat repiä.

Hänen kaverinsa Amani Ibrahim kertoo karanneensa secondary schoolista – yläkoulusta viisi vuotta sitten.

– Siitä pitäen olen ollut täällä kaivoksilla. Välillä olen nähnyt oikeasti nälkää. Välillä on ollut parempia aikoja.

Seudun yläkouluista häviää varsin usein ylimmillä luokilla opiskelevia poikia kaivoksille. He etsivät helppoa rahaa kultakaivoksilta. Yleensä turhaan.

Ongelma on niin yleinen, että valtion kouluviranomaiset ovat yrittäneet estää sitä. Tepsivää konstia ei ole kuitenkaan keksitty.

Liikemiesten omistuksessa
Kongilangissa on pieni kultakaivos. Oikeastaan se on vain useita erillisiä käsin kaivettuja kuiluja, joista osa on yhdistytty maan alla toisiinsa.

Kaivoskuiluilla on useita omistajia, useimmat ovat arabiliikemiesten omistuksessa. Alueella on ollut myös muutamia osuuskuntia, mutta niillä on taipumusta hajota sisäisiin riitoihin.

Aikaisemmin alueella toimi jopa naisten muodostama kultaosuuskunta, mutta se ei tuottanut riittävästi, koska naiset eivät itse kaiva kultaa. Vaikka jonkun fysiikka kestäisi, se ei vain tule kysymykseen.

Palkoille ei juuri pääse
Kullankaivajat tekevät kaivosten omistajille töitä provisiopalkalla.

– Yhdestä grammasta kultaa kullan ostajat maksavat 50 000 shillinkiä, josta saan 5 000 shillinkiä. Useimmiten kertyy vain pieniä hippusia, eikä juuri lainkaan palkkaa. Parhaana päivänä olen ansainnut 25 000 shillinkiä (12,5 euroa).

Kun sekalainen kiviaines saadaan kuilusta maan pinnalle, se murskataan ihan hienoksi hiekaksi. Sen jälkeen siitä erotellaan juoksevassa vedessä aines, jonka seassa arvioidaan olevan kultaa.

Vain hyvin harvoin joukkoon eksyy erillisiä kultahippuja, jotka heti erottuvat muun kivimassan joukosta.

Heikko työturvallisuus
Työ on kovaa. Kullankaivajat laskeutuvat kuiluihin köysiä myöten. Alhaalla ainoa valonlähde on otsalamppu.

Alhaalla on kuuma, ainakin 40 astetta ja vähän happea. Siellä ei voi olla pitkään.

Kaivajat vuorottelevat. Yksi kerrallaan menee kuiluun ja hakkaa kiveä sen seinämistä.

Hän täyttää säkin, jonka ylhäällä olevat työtoverit kelaavat köydellä ylös, samoin kuin itse miehenkin.

Työ on vaarallista, sillä kaivoskuiluja on tuettu vain heppoisesti. Kuiluja romahtaa aina silloin tällöin ja miehiä tukehtuu tai murskautuu niihin.

Omistajien vastuun perään ei yleensä kysellä, joten tapaturmista ei heru korvauksia.

Ison hipun toivossa
Miksi ihmiset sitten pysyttelevät tässä maan päällisessä helvetissä ja tuovat mukana vielä perheensäkin?

– Jokainen toivoo löytävänsä ison hipun, josta jäisi rahaa, vaikka se jaettaisiin porukan kesken, sanoo Amani Ibrahim.

– Eikä meillä ole varaa lähteä täältä mihinkään. (HäSa)