Uutiset

Tanssikansa katoaa

Kapakanmäen ja Riutan tanssilavojen pyörittäjät esittivät 19.7. Hämeen Sanomissa arveluitaan lavojen tanssiväen vähenemisen syistä. Sateinen kesä tuntui olevan järjestäjien mielestä ilmiön pääasiallinen syy ja mieleinen selitys.

Muutamia vuosia lavoja kolunneena uskallan esittää erään toisenkin syyn. Lippujen hinnat tanssiväen näkökulmasta katsottuna on nostettu vähitellen pilviin. Euron tulon myötä vauhti sen kuin vain kiihtyi ja tälläkin sektorilla todennäköisesti kuviteltiin, että ihmiset eivät osaa lukea tai muutoin ovat valmiita maksamaan kaikesta mitä tahansa.

Kauniilla paikalla sijaitsevalle lavalle, jossa musiikkitarjonta on hyvää on oikea hinta tanssilipulle enintään 8 euroa. Silloin väkeä tulee paljon ja ihmiset ovat iloisia. Iloinen ihminen kuluttaa tanssin lomassa paljon rahaa myös kahviin, pullaan ja virvokkeisiin.

Lopputulos järjestäjän kannalta on todennäköisesti ainakin pitkällä tähtäimellä parempi kuin kovien lipun hintojen kautta, jolloin homma saattaa näivettyä siihen, että paikalle raahautuvat enää lavan buffetissa aikaansa kuluttavat juopuneet.

Lunta tupaan

Hämeenlinna