Uutiset

Tanttilan talot eivät tuota isoon putkeen riittävästi jätevettä

Lammin Tanttilassa asuvat ihmettelevät, kun alueen läpi menee viemäri, mutta siihen ei voi liittyä. Esimerkiksi Ojamäen perunatilalta jätevesi haetaan loka-autolla puhdistamolle kerran viikossa.

Moni olisi halukas liittymään viemäriin, mutta HS-Veden asiantuntijoiden mukaan putki on liian suuri liittyjien määrään nähden.

Vanhan Lammin aikaan tehty putkivaraus ei silti suunnittelupäällikkö Jarno Laineen mukaan ole turha.

-Sitä voidaan pienentää esimerkiksi sujuttamalla sinne ohuempaa putkea.

Lähivuosina haja-asutusalueilla joudutaan miettimään jätevedenpuhdistusta, sillä vuonna 2014, jokaisen kiinteistön jätevedet pitää puhdistaa tai johtaa viemäriverkkoon. (HäSa)